Juhliva sirkkalehtimerkki liputtaa kotimaisuutta
Kotimaiset Kasvikset on kertonut suomalaisten tuotteiden alkuperästä jo neljännesvuosisadan. Yhdistys huolehtii myös tuotteiden hyvästä laadusta.Kotimaiset Kasvikset ry tuli tarpeelliseksi, kun tullisuojasta luopuminen toi Suomen markkinoille 1980-luvulla halpoja ulkomaisia kasviksia, hedelmiä ja taimia.Kotimaisen tuotannon kannattavuus laski. Jouduttiin kilpailemaan edullisemmissa oloissa viljelevien yritysten kanssa.
Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkane n oli perustamassa yhdistystä vuonna 1987. ”Valtio oli aluksi mukana rahoittamassa toimintaa. Yli puolet kuluista kerättiin kuitenkin tuottajilta markkinointimaksuina.”
”Syyskuussa 1989 esiteltiin eri vaihtoehtoja yhdistyksen omaksi merkiksi. Äänestyksessä tuottajien selvä suosikki oli graafikko Jorma Pulkkasen sirkkalehtilippu.”
”Kotimaiset Kasvikset ry:n toiminta on nykyään kokonaan yrittäjien itsensä ja heidän yhteisöjensä rahoittamaa”, kertoo MTK:n maatalousjohtaja ja yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Minna-Mari Kaila .
”Jäsenjärjestöt huolehtivat kukin osaltaan tiedotuksesta, sirkkalehtilipun markkinoinnista ja hallinnoinnista. Vakituista työntekijää Kotimaisilla Kasviksilla ei tällä hetkellä ole.”
Sirkkalehtilipun käyttöoikeus myönnetään tuottajille ja pakkaajille, joiden viljelmät ovat kotimaassa. Merkistä on kolme versiota
Puhtaasti kotimainen -merkki on tarkoitettu kaikille syötäville kotimaisille puutarhatuotteille sekä ruokaperunalle. Kauniisti kotimainen edustaa kotimaisia leikko- ja ruukkukasveja sekä ryhmä- ja amppelikasveja. Kestävästi kotimainen voidaan myöntää kotimaisille taimistotuotteille.
Merkin käytön edellytys on, että viljelijä noudattaa yhdessä sovittuja sääntöjä. Yrityksiä valvotaan pistokokein. Tarjolla on myös neuvontaa sekä tuottajille että kuluttajille.
”Suurin osa kasvihuonevihannesten tuottajista on mukana valvonnassa. Vuonna 2013 sirkkalehtilippuyrityksiä oli noin 600. Yritykset ovat keskimääräistä suurempia”, Jalkanen kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

