4.luukku: Joulu Main-joen varrella

Jouluseimi kiinnosti Roosa-koiraa, viereisen karsinan lampaat sen sijaan eivät. Kuva: Kaijaleena Runsten

Liekö ikuista lapsenmielisyyttäni, mutta joulu on minulle juhlista jaloin, vaikka muuten en ole kovin perinneihminen.

Brysselin kirjeenvaihtajan pestini vedellessä viimeisiään kymmenen vuotta sitten vietin joulun tätini perheen kanssa Baijerin pohjoisosassa Main-joen varrella.

Aatonaattoiltana aloitin joulun serkkujen ja heidän puolisoidensa kanssa pikkukaupungin vanhassa viinikellarissa.

Aattona koirani Roosa osallistui serkun lasten kanssa joulukuusen koristamiseen. Joka pallon paikka hyväksytettiin dalmatilalaisella, mikä huvitti kaikkia.

Illalla tädin Saksan suvun kanssa maisteltiin joulukakkua. Jouluyö kului hauskasti pitkälle lasten lahjan, kotikaraokelaitteiston, tahdittamana.

Joka välissä tietenkin syötiin. Tarjolla oli sukulaisperheen suosikkeja niin saksalaisesta kuin suomalaisesta perinteestä.

Joulupäivän patikka joenvarren kukkuloille oli myönteinen yllätys. Syvän jokilaakson värit sulautuivat silmiä hivellen toisiinsa, kun pieni sumu ja hienoinen kuura tasasivat sävyjä.

Saksassa ei ole joulua ilman seimeä. Toinen toistaan "prameampia" koristeita näkyi niin kotien ikkunoilla, kaupoissa kuin julkisten rakennusten edessä.

Pienelle kyläkirkon jouluseimi tietäjineen ja oikeine lampaineen kertoi vaatimatonta, mutta lämminhenkistä toivon sanomaa aidoimmillaan.

Linkki Maaseudun Tulevaisuuden joulukalenteriin.