Citysurisijat pitkin kattoja ja pöytiä
Pölyttäjäbuumi on iskostunut myös pääkaupunkiseudulle. Idea mehiläisten kasvattamiseen kaupungissa lähti Pariisista. Nyt mehiläiset alkavat olla tuttu ilmiö Helsingissäkin.
”Kaupungeissa kasvillisuus on monimuotoista, joten hunaja on hyvin vaihtelevaa. Kaupunkimehiläiset tuottavat myös aromikasta lehmushunajaa ja harvinaista mesikastehunajaa”, kertoo kaupunkilaistarhaajien oppi-isä Heimo Varonen Stadin tarhaajat ja hunajafrendit ry:stä.
Varosen myötävaikutuksella kaupunkilaismehiläisistä kiinnostui myös Goethe-instituutin johtaja Mikko Fritze.
Vakuuteltuaan, ettei mehiläisistä ole vaaraa, Fritze sai luvan tuoda muutaman pesälaatikon lasipalatsin katolle Helsingin Kamppiin.
Kaupunkilaismehiläisten ura ei alkanut kitkattomasti.
Mehiläiset oli viety katolle edellisenä päivänä. Aamulla sää oli kylmä ja tuulinen. Fritze sai vihaisen puhelun läheisestä anniskeluravintolasta: tuuli oli puhaltanut pesällisen kohmeisia mehiläisiä katolta pitkin ravintolan terassin pöytiä.
”Onneksi auringon lämpö sai niihin liikettä”, Fritze naurahtaa.
SML toivoo, että kaupungit tukisivat toiminnallaan hyödyllisiä pölyttäjiä. ”Säännösten pitäisi olla yhdenmukaiset, mutta nyt osa kunnista on selvästi tiukempia”, Varonen miettii.
TUULIKKI VIILO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
