60 prosenttia maatalouden ilmastopäästöistä tulee turvemailta: ”Pinta-alan kasvu on suurin syy päästövähennysten saavuttamattomuuteen"
Turvemaat tuottavat ylivoimaisesti suurimman osan maatalouden kasvihuonepäästöistä. Niitä voitaisiin pienentää viljelymenetelmiä muuttamalla.
Turvemaille voi harkita esimerkiksi kosteikkoa. Oikealla kosteikoksi muutettu entinen turvesuo, jonka taustalla on myös turvepelto. Kuva: Sami KarppinenTurvemailla on iso merkitys suomalaiselle maataloudelle. Suomessa on nykyisellään viljelyksessä 250 000 hehtaaria turvemaiksi luokiteltuja peltoja.
Määrä vastaa noin kymmentä prosenttia Suomen viljellystä peltoalasta, kertoo Luonnonvarakeskus Luken tutkija Hanna Kekkonen.
Turvemailla on vielä suurempi merkitys, kun tarkastellaan Suomen maatalouden tuottamia kasvihuonekaasupäästöjä. Niistä on peräisin turvemailta peräti 60 prosenttia.
Turvepellot nousevatkin luonnollisesti esiin lähes aina, kun puhutaan maatalouden mahdollisuuksista torjua ilmastonmuutosta. Moni viljelijä pelkää, millaisia turvemaiden viljelyyn vaikuttavia poliittisia päätöksiä tulevaisuudessa tehdään.
Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström korostaa, että Suomen ruokaturvaa ei vaaranneta. Siksi maataloustuotannossa oleville turvemaille täytyy pystyä luomaan taloudellisesti järkeviä käyttötapoja.
Näitä ympäristöystävällisempiä ja vähäpäästöisempiä käyttötapoja mietitään paraikaa kuumeisesti.
”Näissä pohdinnoissa viljelijät ovat itse avainasemassa, sillä he ovat viljelymenetelmien kehittämisen parhaita asiantuntijoita”, Tapio-Biström toteaa.
Tapio-Biström oli mukana Luonnonvarakeskus Luken järjestämässä työpajassa viime tiistaina Ilmajoella. Tilaisuudessa pohdittiin turvepeltojen ilmastoystävällisiä viljelymenetelmiä niin viljelijöiden kuin neuvojien ja tutkijoidenkin voimin.
Turvemaita viljelevien kannattaa Tapio-Biströmin mielestä ottaa kehityksessä tuntuva etunoja.
”Se ei auta, että pään työntää puskaan. Meidän on yhdessä pakko miettiä, miten haasteesta selvitään.”
Hän uskoo, että turvemaiden viljelyn aiheuttamat ilmastopäästöt nousevat esiin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa – ehkä jo 2021 alkavalla ohjelmakaudella tai viimeistään seuraavalla.
”Ennemmin tai myöhemmin tukea aletaan todennäköisesti maksaa nykyistä vahvemmin maatalouden tuottamista ekosysteemipalveluista. Yksi tällaisista palveluista on juuri hiilensidonta.”
Viljelijöiden ei kuitenkaan kannata jäädä odottamaan politiikkamuutoksia, pohtii Luken Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle -hankkeen tutkija Riitta Savikko.
Jo nyt kannattaa ainakin pidättäytyä raivaamasta lisää turvemaita pelloiksi, hän korostaa.
Kekkosen mukaan viljelykäytössä olevien turvemaiden pinta-ala on kuitenkin ollut kahden viime vuosikymmenen aikana kasvussa. Vuosina 2000–2013 ala kasvoi 37 000 hehtaaria, ja senkin jälkeen runsaan 3 500 hehtaarin vuosivauhtia.
Samalla turvemaiden tuottamat kasvihuonepäästöt ovat lisääntyneet.
”Viljellyn turvemaan pinta-alan kasvu on ollut 2000-luvulla suurin syy siihen, ettei päästövähennystavoitteita ole saavutettu”, Kekkonen toteaa.
Savikko kehottaakin lisämaan tarvitsijoita pohtimaan tarkasti, onko juuri turvemaan raivaaminen ainoa ratkaisu mahdollisen lisäpinta-alan hankkimiseen.
Ensin pitäisi kartoittaa mahdolliset olemassa olevat, joko vuokrattavissa tai ostettavissa olevat pellot. Sekin on tärkeä selvittää, voisiko oman lannanlevitysalan lisäämisen sijaan lähistöllä sijaitseva kasvinviljelytila ostaa lantaa pelloilleen.
Olemassa olevan turvemaan vuokraaminenkin on parempi vaihtoehto kuin uuden raivaaminen, hän korostaa.
Jos lisäpeltoa ei ole muilla keinoin hankittavissa, pitäisi raivata ensin kivennäismaata, Savikko pohtii.
Viljelyssä olevia turvemaita kannattaa Savikon mukaan tarkastella niiden laadun näkökulmasta: ovatko ne hyviä ja tuottoisia lohkoja vai vähämerkityksisiä? Ovatko ne paksu- vai ohutturpeisia?
”Vaikeasti viljeltävät, kaukana olevat tai vajaatuottoiset pellot kannattaisi siirtää esimerkiksi luonnonhoitopeltonurmiksi.”
Mahdollisuuksia voisi olla myös vaihtoehtoisissa viljelykasveissa.
”Yksi vaihtoehto olisi kosteikkoviljely. Monille kosteikkoviljelyyn sopiville luonnontuotteille on markkinoilla kysyntää”, Savikko vinkkaa.
Myös kosteikon perustamista kannattaa harkita, joskaan ensi vuodeksi uusien kosteikoiden perustamiseen ei ole saatavissa tukea.
Turpeen säilymistä pellossa voi vaalia viljelymenetelmillä. Hyviä vaihtoehtoja ovat monivuotisten kasvien viljely, muokkauksen välttäminen ja pellon pitäminen ympärivuotisesti kasvipeitteisenä esimerkiksi alus- ja kerääjäkasvien, kevätkynnön tai syyskylvön avulla.
Säätösalaojitus tarjoaisi keinon nostaa pohjaveden pintaa ylemmäs.
”Turpeen hajoamisen estäminen on myös viljelijän etu, koska maan rakenteelle edullinen eloperäinen aines säilyy peltomassa kauemmin”, Savikko muistuttaa.
Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta ohutturpeisilla lohkoilla on vähemmän merkitystä kuin paksuturpeisilla.
Turvekerrokseltaan kuluneiden, ohutturpeisten lohkojen viljelyä ei välttämättä ole järkevää ilmastosyistä rajoittaa, toteaa Luken tutkimusprofessori Kristiina Regina.
Toisin on paksuturpeisilla mailla.
Ne ovat erittäin arvokkaita hiilivarastoja ja sen myötä viljelykäytössä myös suurempia hiilipäästöjen aiheuttajia kuin ohutturpeiset maat.
Paksuturpeiseksi lasketaan maa, jossa on turvetta vähintään 60 senttimetrin kerros.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
