MMM ympäristösopimusalojen uudesta rajauksesta: Ongelma on ilmiselvä, ratkaisua etsitään
Suomi on sitoutunut lisämään maatalouden ja maatalousympäristöjen monimuotoisuutta.
Ympäristösopimusalojen uusi rajaus uhkaa monien lammastilojen toimintaedellytyksiä. Kuva: Esko Keski-VähäläLammasalan huoli ympäristönsopimusalojen pienentymisestä rajauksen täsmennyksen myötä on tuttu erityisasiantuntija Heini Lehtosalolle maa- ja metsätalousministeriöstä (MMM).
”Saamme paljon yhteydenottoja ja ymmärrys asiaan kasvaa koko ajan. Ilmiselvästi tässä on ongelma. Nyt pohdimme, miten se saadaan ratkaistua. Ei ole kyse siitä, etteikö eliöstö ja luonto pois rajautuvilla alueilla olisi arvokasta.”
Lehtosalon mukaan rahoituksen järjestäminen joidenkin alueiden hoitamiseen vaatii hallinnon alojen yhteistyötä.
”Jokin keino tähän varmaan keksitään. Tavoite on saada alueita hoidettua, sillä siihen Suomi on sitoutunut. Ymmärrän, että epätietoisuus on yrittäjille raskasta, koska emme pysty antamaan selviä vastauksia nyt.”
Lehtosalo muistuttaa, että varsinainen muutos tapahtui, kun erityisympäristösopimuksista siirryttiin pinta-alaperusteisiin tukiin. Nyt kyse on täsmennyksestä.
”Kyseessä on kustannusperusteinen tuki, jota ei voida maksaa, jos alueen hoidosta ei synny kustannuksia. Mukana ei tähän astikaan olisi pitänyt olla aloja, jotka eivät tarvitse hoitoa.”
Täsmennys yhtenäistää tukikelpoisen alueen rajaamista eri alueilla. Samaa aarin rajaa käytetään kaikissa pinta-alaperusteisissa tuissa Suomessa.
”Aiemmin sopimukseen hyväksyttävää alaa on voitu tulkita alueilla eri tavoin.”
Hakemuksien määrän perusteella ympäristösopimukset ovat kiinnostaneet viljelijöitä tänä vuonna lähes yhtä paljon kuin viime vuonnakin.
Kaikki sopimusalueet katselmoidaan tämän ja ensi vuoden aikana.
”Sitä tehdään kiireellä ja työn edettyä olemme viisaampia tilanteen suhteen”, Lehtosalo sanoo.
Tavoitteena on välttää tukien takaisinperintää, joka seuraa jos alueesta on maksettu liikaa korvausta.
Muutoksia omaan ympäristösopimushakemukseen voi tehdä 2.10. asti olemalla yhteydessä omaan ely-keskukseen.
Kansanedustajat Krista Mikkonen (vihr.) ja Vesa Kallio (kesk.) ovat tehneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen luonnonlaiduntuista 22.9.
Edustajat ovat huolissaan Suomen tekemästä ympäristötukia koskevasta sopimustulkinnasta, joka vaarantaa arvokkaiden perinneympäristöjen säilymisen.
“Uusi tulkinta sivuuttaa sen, että luonnonlaitumet muodostuvat erilaisten kasvillisuustyyppien laikuista ja laidunpaineen voimakkuuden vaihtelevuus on niille tyypillistä. Sopimustulkinta on Suomen omissa käsissä, se on syytä muuttaa, jotta luonnonlaiduntamisen käyttö on taloudellisesti mahdollista jatkossakin”, vetoaa Mikkonen tiedotteessa.
“Eläinten laiduntaminen on paras keino turvata useimmat perinnebiotoopit ja niissä elävien lajien suotuisan suojelun taso”, lisää Kallio.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






