Kantri postikorttien pauloissa
Postikorttikeräilyn suosio on kasvussa. Kaapissa lojuvan korttipinon seasta saattaa löytyä aarre, kertoo huomenna ilmestyvä MT:n kuukausiliite Kantri.Pirkko Järvinen ja Terttu Kilpinen harrastavat postikorttien keräilyä. He aloittivat keräilyn noin 15 vuotta sitten. Alussa kortteja kerääntyi kaapin pohjalle vaihvihkaa, mutta lopulta siitä jalostui mieluisa harrastus.
”Postikortteja pidettiin ennen arvottomina, joten ne heitettiin usein roskiin. Viimeisen viiden vuoden aikana korttikeräilyn suosio on kuitenkin lisääntynyt huomattavasti ja monista korteista on tullut arvokkaita. Esimerkiksi useista Tove Janssonin korteista maksetaan lähemmäs sata euroa”, Pirkko Järvinen sanoo.
Janssonin lisäksi muun muassa Martta Wendelinin, Osmo Omenamäen, Jaana Aallon, Marja-Liisa Pitkärannan kuvittamat kortit ovat tällä kovassa huudossa kerääjien keskuudessa.
”Jokaisella heistä on oma fanikerho. Me kuulumme Jaana Aallon fanikerhoon”, rouvat sanovat.
Postikortteja kerätään useimmiten aiheittain tai taitelijoittain.
”Jokaisella kerääjällä on oma mieltymyksensä. Joku kerää esimerkiksi eläinaiheisia tai johonkin vuodenaikaan tai paikkakuntaan liittyviä kortteja kun taas toisia kiinnostavat vaikkapa joulu- tai luontoaiheiset kortit”, Kilpinen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

