Monelle lammastilalle perinneympäristöjen laiduntaminen on tärkeä tulonlähde – arvokkaat elinympäristöt taas ovat laidunnuksesta täysin riippuvaisia
Suomen uhanalaiset perinneympäristöt on mahdollista pitää elinvoimaisina luonnonlaidunnuksella.
Monelle lammastilalle perinnebiotooppien sopimuslaidunnus on tärkeä osa elinkeinoa. Kuva: Kari SalonenPerinneympäristöt tarjoavat elinpaikan yli 500 uhanalaiselle lajille, erityisesti kasveille, perhosille, pistiäisille ja kovakuoriaisille, muistuttaa ProAgria.
Osan perinneympäristön lajeista on arvioitu jo hävinneen.
”Sopimuksellisen luonnonlaidunnuksen avulla voidaan pitää arvokkaita alueita, kuten perinneympäristöjä, hoidettuina ja kehittää uusia laidunalueita, sanoo ProAgria Etelä-Suomen maisema-asiantuntija Aura Alaraudanjoki tiedotteessa.
Monelle lammastilalle perinnebiotooppien sopimuslaidunnus on tärkeä osa elinkeinoa. Esimerkiksi lappeenrantalaisen Kirkharjun luomutilan lampaat hoitavat maisemaa yli 200-vuotiaassa Kärnäkosken linnoituksessa Savitaipaleella.
Linnoitusalue luokitellaan valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi ja maisema-alueeksi.
”Etsin pidemmän aikaa perinnebiotooppeja laidunnukseen Etelä-Karjalan alueelta, kunnes Metsähallituksen kanssa yhteistyössä sopivat laidunalat löytyivät”, kertoo Kirkharjun luomutilan Kirsi Viljakainen tiedotteessa.
Tilan lampaat laidunsivat kahdella eri perinnebiotoopilla, Taipalsaaren Vehkataipaleella 27 hehtaarin ja Kärnäkoskella 3,5 hehtaarin alueilla. Toiminta koettiin tilalla kannattavaksi sekä taloudellisesti että eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





