Vuoden vihannes on basilika, rakkauden yrtti
Vuoden Vihanneksen nimi on nyt Vuoden HeVi, joten tittelin voivat jatkossa saada myös marjat ja hedelmät.
Suomessa myydään yli seitsemän miljoonaa ruukkua kasvihuoneissa viljeltyä basilikaa vuodessa. Kuva: Kimmo HaimiVuoden 2024 vihannekseksi on valittu basilika, jota kutsutaan myös yrttien kuninkaaksi ja rakkauden yrtiksi.
Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ovat julkistaneet Vuoden Vihanneksen jo vuosikymmenten ajan. Tarkkaan ottaen basilika ei kuitenkaan enää ole Vuoden Vihannes vaan Vuoden HeVi eli Hedelmä ja Vihannes. Tittelin voivat jatkossa saada myös marjat ja hedelmät.
Joinakin vuosina basilika on ollut jopa persiljaa ja tilliä suositumpi ruukkuyrttinä.
Basilika on tillin ja persiljan ohella Suomen suosituin yrtti. Sen lehdet maistuvat sellaisenaan esimerkiksi salaateissa, mutta maku sopii myös monenlaiseen ruoanlaittoon. Basilikaa nautitaan maun ohella myös sen terveyttä edistävien vaikutusten vuoksi.
Suomessa myydään yli seitsemän miljoonaa ruukkua kasvihuoneissa viljeltyä basilikaa vuodessa. Ammattiviljelijöitä on 35 eri puolella Suomea. Joinakin vuosina basilika on ollut jopa persiljaa ja tilliä suositumpi ruukkuyrttinä.
Basilika on myös puutarhaharrastajien ikisuosikki.
Basilikan lajikkeita on satoja. Niiden väri, lehtimuoto ja koko sekä aromikkuus vaihtelevat. Isolehtinen perusbasilika on meillä tunnetuin, ja se sopii myös parhaiten italialaistyyppisen peston ja mozzarellasalaatin raaka-aineeksi.
Esimerkiksi Thaimaassa ja Meksikossa käytetään enemmän pienilehtisiä ja selvästi voimakkaampia basilikalajikkeita tuomaan jopa pientä sitruksisuutta ja kirpeyttä ruokiin. Muita yleisiä makuja ovat anis-, kaneli-, timjami- ja sitruunabasilikat.
Basilikan aromaattisuus on parhaimmillaan tuoreena, minkä vuoksi sitä myydäänkin usein ruukuissa, joissa se viihtyy kotioloissa parhaiten.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







