Jyrsijämyrkyn alfakloraloosi lemmikeille hengenvaarallista – ainakin yksi kissa on jo kuollut
Alfakloraloosi on tehoaineena jyrsijämyrkyissä, joita on ollut Suomen markkinoilla vuodesta 2015 alkaen.
Etenkin saalistavat kissat ovat vaarassa saada alfakloraloosia elimistöönsä jyrsijöiden kautta. Kuvan kissat eivät liity tapaukseen. Kuva: Kari SalonenJyrsijöiden hävittämiseen tarkoitettu myrkky voi viedä lemmikkieläimeltä hengen. Suomessa on varmistettu jo yksi alfakloraloosin aiheuttama myrkytys lemmikkieläimellä, ja oireisiin perustuvia epäilyjä on useita.
Myrkytyksen seurauksena lopetettu kissa löytyi Orimattilassa marraskuussa pellolta koomassa, ja sillä oli jo vakavia hermostollisia oireita, kertoo kissan omistaja Marjaana Ojamaa. Kissan pelastamiseksi ei ollut enää mitään tehtävissä, joten se lopetettiin.
Myrkytys todettiin alfakloraloosista johtuvaksi Ruokaviraston patologisten tutkimusten sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeustoksikologiayksikön kemiallisen analyysin perusteella.
Ojamaa ei tiedä, mistä kissa myrkkyä sai. "Meillä ei mitään myrkkyä ole käytössä, koska meillä on aina uskottu hyvän hiirikissan olevan maatilan paras tuholaistorjuja", hän kertoo sähköpostitse.
Alfakloraloosi on tehoaineena jyrsijämyrkyissä, joita on ollut Suomen markkinoilla vuodesta 2015. Valmisteita myydään seuraavilla kauppanimillä: Alpha Pasta 4 %, Black Pearl Pasta, Flash Paste, No Mouse Pasta, Prevexor Alp Paste ja Rodicum Express. Alfakloraloosi vaikuttaa lamaannuttavasti jyrsijän keskushermostoon ja sitä on aiemmin käytetty myös laboratorioeläinten nukutusaineena.
Jyrsijämyrkyt ovat Ruokaviraston mukaan vaarallisia kaikille nisäkkäille ja linnuille, jos nämä pääsevät syömään myrkkysyöttejä.
Yksityishenkilöt saavat käyttää jyrsijämyrkkyjä vain sisätiloissa hiirien torjuntaan. Syötit pitää laittaa syöttilaatikoihin, jotta lemmikkieläimet eivät pääse niihin käsiksi. Käyttöohjeissa neuvotaan myös etsimään ja hävittämään kuolleet jyrsijät.
Lemmikkieläimet, kuten kissat ja koirat, voivat altistua myrkylle joko syömällä syöttiä tai myrkyttyneen jyrsijän. Erityisesti vapaana ulkoilevat ja jyrsijöitä metsästävät kissat ovat riskiryhmää, koska kissojen on todettu olevan koiria herkempiä alfakloraloosille.
Tukes on tammikuussa ohjeistanut alfakloraloosia sisältävien myrkkyjen käyttäjiä pitämään kissat ja koirat kiinni sekä kertomaan myös naapurissa asuvia kissojen ja koirien omistajille myrkyn käytöstä.
Lemmikki voi toipua myrkytyksestä, mikäli oireet eivät ehdi edetä vakaviksi. Eläimen nopea vieminen hoitoon on siis tärkeää, mikäli epäilee lemmikin oireiden johtuvan jyrsijämyrkystä.
”Myrkytystilassa eläimellä ilmenee äkillisesti nopeasti eteneviä hermostollisia oireita, kuten tasapainohäiriöitä, horjuvaa liikettä, lisääntynyttä tuntoherkkyyttä, lihasnykäyksiä ja kouristelua. Eläin voi olla alilämpöinen, kuolata ja muuttua äkillisesti apaattiseksi tai aggressiiviseksi. Vakavissa tapauksissa eläin voi vaipua koomaan”, sanoo erikoistutkija Outi Simola Ruokavirastosta.
Myrkytystilan varmistaminen vaatii, että alfakloraloosia löydetään eläimen virtsasta tai kudoksista. Usein myrkytystä voidaan kuitenkin epäillä eläimellä havaittujen tyypillisten oireiden perusteella. Hoito on tukihoitoa oireiden mukaan, sillä vastamyrkkyä ei ole.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan eläinlääkärit ovat raportoineet syksystä 2018 lähtien kissojen myrkytystapauksia, joissa kissan on arveltu syöneen yhden tai useamman hiiren, joka on syönyt alfakloraloosia.
"Alfakloraloosin ei ominaisuuksiensa perusteella pitäisi kertyä hiiristä petoeläimiin. Ilmeisesti se kuitenkin ehtii aiheuttaa kissan myrkytyksen, jos se on syönyt hiiren, joka on juuri syönyt alfakloraloosia”, sanoo ylitarkastaja Sanna Koivisto Tukesista.
Valmisteiden myyntipakkauksiin harkitaan lisättäväksi tietoa lemmikkieläinten mahdollisesta myrkytyksestä, jos ne syövät kuolleita hiiriä.
”Suomessa alfakloraloosin käytön oletetaan kasvaneen vuonna 2018, kun antikoagulanttimyrkyt olivat poissa kuluttajamarkkinoilta puolisen vuotta. Tukesin tietoon ei ole tullut myrkytyksiä aikaisemmilta vuosilta, jolloin alfakloraloosivalmisteiden osuus markkinoilla on ollut pieni ”, sanoo Koivisto.
Muualla Euroopassa myrkytystapauksia on havaittu. Vuonna 2018 Hollannin viranomaisille ilmoitettiin parikymmentä pääasiassa koirien, mutta myös kissojen myrkytystapauksia, joiden aiheuttajaksi tiedetään alfakloraloosi.
Koirien myrkytykset ovat johtuneet siitä, että ne ovat syöneet alfakloraloosia sisältäviä syöttejä. Ruotsin ja Norjan viranomaiset ovat saaneet aikaisempina vuosina ilmoituksia yksittäisistä tapauksista, joissa alfakloraloosin on epäilty aiheuttaneen kissojen ja koirien myrkytyksiä.
Tukes hyväksyy Suomessa jyrsijämyrkyt, kuten muutkin biosidivalmisteet. Tukes on teettämässä kyselyn eläinlääkäreille alfakloraloosin aiheuttamista myrkytystapauksista.
Orimattilan tapauksessa eläinlääkäri kehotti kissan omistajia vahvistamaan kissan myrkytyksen syyn, koska oireet viittasivat alfakloraloosiin.
"Eläinlääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että tästä myrkystä pitäisi saada laajempaa tietoa niin kuluttajille kuin viljelijöillekin, jotta riski kissoille ymmärrettäisiin", Ojamaa kirjoittaa. Tapauksesta on uutisoinut aiemmin ainakin Orimattilan sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
