Maatilat avaavat oviaan kansalle kesän aikana
Kesä on maatilan avoimet ovet -tapahtumien suhteen rikkainta aikaa. Kerro omasta tapahtumastasi tai lähde tutustumaan Suomalaisiin maatiloihin!
Avoimet ovet näyttävät kuluttajille, miten eläimet elävät. Kuva on Luonnonvarakeskuksen tutkimusnavetasta Maaningalta, jossa avoimet ovet pidettiin vuonna 2013. Kuva: Pentti VänskäKesän aikana useat maatilat avaavat ovensa kaikelle kansalle. Maatilojen avoimia ovia järjestetään sekä näyttelyiden yhteydessä, että muulloinkin kesän mittaan.
Kesä on suosituinta aikaa avoimille oville, sillä silloin ovia voi kirjaimellisesti pitää auki vailla huolta eläinten paleltumisesta.
MTK:n paikallisyhdistykset ovat lähteneet mukaan avointen ovien tapahtumiin. MTK Keski-Suomi oli mukana yhteensä 12 maatilan ovien avaamisessa.
Viime lauantaina Kasvua Hämeessä-hanke yhdessä paikallisen MTK:n kanssa järjesti Avoimet maatilat -päivän, jonka aikana tutustumaan pääsi yhteensä 13 maatilaan Hämeen alueella.
Avoimia ovia järjestetään tällä viikolla vielä usealla tilalla: muiden muassa Finn Agnus -tuottajat avaavat navetoidensa ovia huomenna keskiviikkona ja tulevana viikonloppuna pääsee tutustumaan Päijät-Hämäläisille maatiloille. Tapahtumat löydät esimerkiksi Facebookista.
Avoimilla ovilla tehdään tuotantoa läpinäkyvämmäksi päästämällä kuluttajat katsomaan, miten eläimet elävät. Tapahtumissa myös tilalliset pääsevät kenties ottamaan vinkkejä omaan työntekoonsa.
Virossa tulevana sunnuntaina ovensa avaa yhteensä 270 paikallista maatilaa. Tilojen joukossa on sekä suuria että pieniä tiloja kaikista tuotantosuunnista.
Pidätkö itse avoimia ovia tilallasi? Kerro tapahtumastasi tämän jutun kommenteissa!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
