Naisen muotoja moottorisahalla

Jouko Kinnunen sahaa veistoksia omassa pihapiirissään. 
Hän ei käytä töissään liimaa eikä luonnostele niitä 
etukäteen paperille. Sahanterä korvaa kynän, mestari sanoo. Kuva: Jouni Hirn

Harvaan asuttu Lahnasen kylä uinuu hiljaisena harmaana syyspäivänä.

Jouko Kinnunen käynnistää moottorisahan.

Purut ja lastut sinkoilevat koivusta, josta alkaa pikku hiljaa muodostua naisen hahmo. Sahataiteilu sujuu ammattilaiselta leikiten. Se on helppoa, kun sen osaa.

Kinnunen, 65, on tehnyt sahallaan veistoksia parikymmentä vuotta.

Hän teki pitkän työuran maanviljelijänä ja kirvesmiehenä. Lypsykarjasta hän luopui vuosituhannen vaihteessa. Nyt Kinnunen on eläkkeellä ja tekee päätoimenaan moottorisahaveistoksia.

Moottorisaha on tuttu kapine metsurin töistä. Monen metsämiehen tavoin Kinnunen keräsi käppyröitä oksia ja teki niistä ovenkahvoja.

Ensimmäisen kerran hän kokeili moottorisahaveistoa vuonna 1997 nähtyään karhunveistokilpailun. Intoa puhkuen hän meni sahaamaan karhua synkkään metsään, jottei kotiväki ja naapurit huomaisi.

”Sahasin ensimmäistä karhua koko lauantaipäivän. Pimeän tullen löin sen kirveellä halki ja lykkäsin pannuhuoneen kattilaan. Seuraavana yönä en saanut kunnolla nukutuksi, kun mietin mikä meni pieleen”, Kinnunen muistelee.

Kun aamu valkeni, Kinnunen alkoi työstää uutta karhua. Syntyi kaunis karhuveistos, jonka hän kuitenkin piilotti vieraiden katseilta ulkorakennuksen oven taakse.

”Seuraavana päivänä kylään tuli vanhempaa väkeä. Yhtäkkiä pihalta kuului, että herranen aika kun on hieno karhu. Naapurin mies löysi veistoksen ja halusi pitää sen itsellään.”

Enää ei Kinnunen piilottele veistoksiaan, vaan niitä on esillä näyttelyissä. Sahataiturin itseluottamus on kasvanut kokemuksen ja kollegoilta saaman kannustuksen myötä.

Alussa rohkaisua antoi omalla kylällä asunut, jo edesmennyt Heikki Kärkkäinen, joka teki taidetta savesta ja betonista.

”Heikki oli myös entinen maanviljelijä. Ajattelin, että samanlaisia sonnanlevittäjiä tässä ollaan, miksen minäkin osaisi tehdä.”

Kaksi vuotta sitten hän pääsi Maaseudun Sivistysliiton Puusta pitkään -hankkeen kautta Pohjois-Italiaan Max Solinaksen veisto-oppiin. Reissu oli käänteentekevä.

Kinnusen veistotyyli muuttui rohkeammaksi, ja hän viimeisteli ensimmäistä kertaa työnsä hiomalla.

Naisen kaarevat ja pehmeät muodot alkoivat kiinnostaa yhä enemmän. Naisveistoksissa hänen ilmaisukykynsä pääsi valloilleen.

”Jonkun naisen olin tehnyt ennen reissua, mutta vasta Italiassa ymmärsin, että ne ovat minun juttu. Sieltä piti tissin mallia hakea.”

Viime vuonna Kinnunen sahasi muotokuvan Katri Helenasta laulajan urasta kertovaan näyttelyyn Tohmajärvelle. Moottorisahataiteilija veisti törörintaisen naishahmon ja sen kylkeen nuottiavaimen. Monet pitivät veistosta hyvin rohkeana.

”Pelkäsin, että nyt Katri Helena suuttuu. Julkistamistilaisuudessa yritin piiloutua takariviin, mutta turhaan. Katri Helena halasi ja kiitti minua. Hän sanoi haaveilleensa aina yhtä pitkästä tukasta kuin veistoksella on. Mahakin kuulemma pömpötti kuin hänellä.”

Moottorisahaveistäjän hommaan kuuluu sopivan puun valinta metsästä. Sitä löytyy useimmin hakkuualueilta. Moni marjastusreissu on jäänyt kesken, kun metsästä on löytynyt aarre.

”Veistosten idea lähtee aina puun muodosta. Mitä käppyräisempi puu, sitä enemmän se herättää kiinnostusta ja mielikuvitusta.”

Kansantaiteilijan työtä helpottaa se, että oma vaimo suhtautuu ymmärtäväisesti veistoinnostukseen.

”Joskus emäntä sanoo, että pittääkö sitä aina olla sahhaamassa, ettei syömään meinaa joutaa.”

”Molemmat olemme sitä mieltä, että ihminen on onnellisimmillaan, kun se saa tehdä mieluista työtä.”