
Rehukauppa toimitti viljelijälle vajaan kalkkisäkin – Yhtiö lupaa korvata puuttuvat kilot
Viljelijä on jo pari vuotta epäillyt, että kalkkisäkkejä myydään 100–200 kiloa vajaina.
Alexander Österberg toivoo saavansa korvauksen kalkkisäkistä, joka toimitettiin vajaana hänen maatilalleen Maalahteen.
Rahtiyrityksen punnituksessa ilmeni, että säkki ei painanut lähellekään luvattua tuhatta kiloa. Kuva: Johannes TervoMaito- ja lihakarjatilaa Maalahden Sorvarin kylässä isännöivä Alexander Österberg harmistui, kun hänen tilaamansa kalkkisäkki osoittautui vajaaksi. Österberg oli tilannut kalkin rehu- ja viljakauppaa harjoittavalta A-Rehulta.
”Tilasin A-Rehulta huhtikuun lopulla tuhannen kilon painoisen kalkkisäkin. Minulla oli kuitenkin epäilykseni, onko säkki täysi, joten pyysin rahtifirma Schenkerin kuskia punnitsemaan säkin”, Österberg kertoo.
Tuhatkiloiseksi väitetyn kalkkisäkin painoksi paljastui punnituksessa 637 kiloa.
”Minulla oli jo pari vuotta ollut epäilyksiä, että kalkkisäkkejä myydään 100–200 kiloa vajaina. Näin suuri hävikki kuitenkin yllätti”, viljelijä sanoo.
637-kiloinen säkki on ensimmäinen, jonka rahtiyritys punnitsi Österbergin pyynnöstä.
”Olin jo aiemmin pyytänyt, että voisiko näitä säkkejä käyttää vaa’an kautta, kun epäilys niiden vajaudesta oli olemassa. Itsehän näitä on aivan turha alkaa täällä tilalla punnita, sellaista lukua ei otettaisi vakavasti.”
Österberg ei ryhdy arvioimaan, liittyykö asiaan tahallisuutta.
”En lähde syyttämään ketään, sillä voihan kyse olla vahingossakin”, hän sanoo.
”Mutta jos oletetaan, että muutamassa vuosien varrella tilatussa säkissä on ollut paljon tyhjää tilaa, niin aika paljon saa maksaa ilmasta. Kun viimeksi olen maksanut tuhannesta kalkkikilosta, niin haluaisin kyllä saada puuttuvat 363 kiloa tai rahoja takaisin”, viljelijä kiteyttää.
A-Rehun myyntijohtaja Lasse Åberg pitää Maalahden kalkkitoimituksen vajausta hyvin poikkeuksellisena tapauksena.
”Periaatteessahan tällaisen ei pitäisi olla mahdollista, mutta inhimillisessä toiminnassa toki erilaiset virheet ovat mahdollisia”, Åberg toteaa.
A-Rehulla on valikoimassaan 500 ja 1 000 kilon painoisia säkkejä.
”Aiemmin ei ole vastaavaa palautetta tullut. Mutta jos näin on todella käynyt, niin vastuu ei tietenkään silloin ole viljelijällä, vaan meidän päässämme tai säkin tilalle toimittaneella, tilanteesta riippuen”, Åberg sanoo.
A-Rehun kalkkisäkit kulkevat Åbergin mukaan aina vaakojen kautta.
”Viimeinen säkki jää yleensä vajaaksi, mutta sitä ei lähetetä minnekään. Se jää omaan varastoon”, Åberg sanoo.
”Ehkä tässä on käynyt niin, että vahingossa tämä viimeinen säkki onkin lähtenyt liikkeelle. En tiedä.”
A-Rehun myyntijohtaja vakuuttaa, että asia laitetaan kuntoon.
”Tällaisessa tapauksessa, kun virhe pystytään osoittamaan ja asiasta reklamoidaan meidän suuntaamme, saa asianosainen hänelle kuuluvat korvaukset”, Åberg kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
