Suomi kannattaa neonikotinoidien käyttörajoituksia
Suomi kannattaa neonikotinoidien käytön rajoittamista EU-maissa. Neonikotinoideja on muun muassa Suomessa käytettävissä rypsin peittausaineissa.Suomi kannattaa Saksan esittämää kompromissia, joka antaisi jäsenvaltioille mahdollisuuden myöntää poikkeuslupia, jos perusteellinen riskinarviointi ei osoita neonikotinoidien tietyntyyppisen käytön aiheuttavan riskejä mehiläisille.
Maa- ja metsätalousministeriöstä sanotaan, että perusteellisissa riskinarvioinneissa otettaisiin huomioon sekä Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen Efsan tekemä riskinarviointi että paikalliset olosuhteet.
Riskinarvioinnissa selvitettäisiin, mikä merkitys neonikotinoidien mehiläisille aiheuttamaan vaaraan on viljeltävällä kasvilla, erilaisilla viljelytekniikoilla sekä kasvinsuojeluaineiden käyttömäärällä.
Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että arviointi olisi tärkeää tehdä Suomessa käytössä olevilla torjunta-ainemäärillä sekä ottaa huomioon viljelytekniikkamme, joka poikkeaa keskieurooppalaisesta.
Saksan ehdotuksen mukaan jäsenmaissa toimivilla yrityksillä olisi kolme vuotta aikaa toimittaa Efsan listaamia tarvittavia tutkimuksia. Tämän jälkeen aineet arvioitaisiin uuden tiedon valossa.
Euroopan komission uusi esitys neonikotinoidien käytön rajoituksesta käsitellään EU-maiden virkamiehistä koostuvassa elintarvikeketjun ja eläinten terveyden pysyvässä komiteassa 14.–15. maaliskuuta Brysselissä.
Komissio on pyytänyt jäsenvaltioiden kommentit ehdotukseen maaliskuun 1. päivään mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

