Maidontuottajan mielestä MTK ei puolusta hinnanlaskusta kärsiviä – "Olisi edes joku, joka pitäisi meidän puolta"
Lappilainen maidontuottaja tyrmistyi Valion päätöksestä laskea maidon hintaa ja päätti puhua suunsa puhtaaksi.
Valion päätös laskea maidon tuottajahintaa 2,5 senttiä litralta tietää Juha Selkälän tilan vuosituloihin noin 7 000 euron lovea.Rovaniemeläinen maidontuottaja Juha Selkälä on vihainen. Valio laski toukokuun alussa maidon tuottajahintaa 2,5 senttiä litralta. Asiasta ei tiedotettu tuottajille, osuuskunnat ovat olleet hiljaa eikä kysymyksiin saa vastauksia, Selkälä luettelee.
"Kuka päätöksen hinnan alennuksesta on tehnyt ja miksi? Valion hallitusneuvostoko?"
"Vedotaan siihen, että maailman maitojauhevarastot ovat täynnä. Kuitenkin samaan aikaan suomalaiset kuluttajat olisivat valmiita maksamaan maitopurkista enemmän, jos tietäisivät rahan menevän suoraan tuottajille". Selkälä ei kuitenkaan usko, että S- ja K-ryhmä ovat valmiita tinkimään katteistaan.
Toisaalta osa ihmisistä ajattelee, että kyllä ne tuottajat tukiaisilla elää. Mutta maataloustuet ovat kuluttajien tukemista, jotta he voivat ostaa kohtuuhintaista ruokaa, Selkälä muistuttaa.
"Me tuotamme joka päivä maailman parasta maitoa. Tässäkö on kiitos tekemästämme työstä?"
Selkälän omalla tilalla on 25 lypsävää ja saman verran nuorkarjaa. Vuodessa maitoa tuotetaan 300 000 litraa. Valion hinnanlasku tietää Selkälän tilan vuosituloihin noin 7 000 euron lovea.
" Jos mitä muuta tahansa ammattiryhmää kohdeltaisiin näin, niin siitä nousisi jumalaton haloo ja ammattiliitot tukisivat jäseniään. Mitä tekee MTK – ei mitään."
Selkälä osoittaa sanansa erityisesti MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilalle. Tämä on itsekin maidontuottaja, mutta ei Selkälän mielestä ole mitenkään julkisuudessa puolustanut ahdinkoon ajautuneita.
Kiitosta eivät saa myöskään tuottajaliitot ja -yhdistykset. Sama hiljaisuus vallitsee kentällä kuin MTK:n toimistossa Helsingissä.
"Olisi edes joku, joka pitäisi meidän puolta."
Juha Marttila pahoittelee, jos maidontuottajille on muodostunut sellainen kuva, ettei MTK pidä heidän puoliaan.
"Ikävä, jos tällainen kuva on jäänyt."
Hän muistuttaa, että maidontuottajien ja koko maatalouden hankalaa markkinatilannetta on pidetty Brysselissä esillä syksystä 2014 saakka. "Tavoite on maitomarkkinoiden vakauttaminen."
Marttila myöntää, että on pohtimisen paikka, jos tehty työ ei ole näkynyt julkisuudessa riittävästi.
Sitä Marttila ihmettelee, miksi poliitikot ovat niin kädettömiä, ettei vaikeaan tilanteeseen löydy ratkaisua sen paremmin Suomessa kuin Brysselissä.
Kotimaan osalta Marttila nostaa esiin kilpailulainsäädännön – ja viranomaiset. Hänen mielestään Valion kiusaamisen pitäisi loppua.
Yksi suuri syy maidontuottajien vaikeaan tilanteeseen on Venäjän vientimarkkinoiden menettäminen.
MTK:n esityksestä valtio on antanut rahaa ruuan menekinedistämiseen, Marttila sanoo. "Uusia markkinoita on löydettävä. Tarvitaan toimenpiteitä, jotta markkinat saadaan toimimaan."
Lue myös:
Valio ei kommentoi tietoa 2,5 sentin tuottajahinnan laskusta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
