Kuusen taimia leikkoruusujen tilalle
Partaharjun Puutarhalla on pakkas- ja kylmävarastoja yli 6 000 neliötä, kertoo kehittämispäällikkö Hanna Suhonen. Kuva: Viestilehtien arkisto”Kyllä tämä taitaa olla maailman mittakaavassa aika ainutlaatuista: kasvattaa sekä sipulikukkia että metsätaimia”, sanoo Partaharjun Puutarhan yksi omistajista ja kehittämispäällikkö Hanna Suhonen.
Leikkoruusumarkkinoilla hintakilpailu muuttui 2000-luvun lopulla niin kovaksi, että niille haluttiin löytää korvaaja. ”Perennat olivat yksi vaihtoehto, mutta valitsimme kuitenkin metsäpuiden taimet.”
Tälle istutuskaudelle on myyty 14 miljoonaa tainta, pääosin 1- ja 2-vuotiaita kuusia. Männyn osuus on noin 15 prosenttia ja koivuakin kasvatetaan pieniä määriä.
Vuonna 2009 puutarhalla kylvettiin noin 15 miljoonaa kuusen tainta ja jonkin verran mäntyä. Yksi suurimmista haasteista tuotannon aloittamisessa oli jäljellä olleiden siemenviljelyssiementen heikko laatu, kertoo puutarhan pääomistaja ja toimitusjohtaja Erkki Savolainen.
”Jouduimme tuolloin turvautumaan myös metsikkösiemeneen. Nyt olemme onnistuneet hankkimaan siemenviljelyssiementä kahdeksi vuodeksi eteenpäin.”
Sekä Savolainen että Suhonen korostavat, että Metsäntutkimuslaitoksen Suonenjoen yksiköllä on ollut tärkeä rooli metsätaimien tuotantoon perehtymisessä.
”Meillä on toki pitkä kokemus kasvien kasvatuksesta ylipäätään ja usko omaan osaamiseen. Mutta tarvitsimme lisää tietoa kuusen-, männyn- ja koivuntaimien kasvatuksesta, jota saimme Suonenjoen tutkijoilta.”
Partaharjulla siemenet kylvetään minipaakkuihin. Koulimisen jälkeen taimet kasvatetaan isoissa kasvatuspaakuissa.
”Me hyödynnämme kasvatuksessa kukkatuotannossa paljon käytettyä siirtopöytäjärjestelmää. Kasvatuskennot pidetään sekä ulkona että sisällä verkkoalustaisilla pöydillä, joita voidaan siirrellä putkia ja ratoja pitkin helposti”, esittelee Suhonen.
Hän kertoo, että tuotannon ajoittaminen tuntui aluksi haastavalta, jotta oikeita taimia olisi oikea määrä istutusvalmiina sovittuna ajankohtana.
Yksi Partaharjun valttikorteista tavanomaiseen metsätaimituotantoon verrattuna on lämmitettyjen kasvihuoneiden hyödyntäminen. Partaharjussa myös istutetaan jokaisesta taimierästä taimia omille koealoille metsään.
20 miljoonan vuosituotanto on Partaharjun Puutarhalle välivaihe. Tuotantoa on tarkoitus kasvattaa useilla miljoonilla taimilla.
”Kun taimien yksikköhinta on halpa, pitää tuotantomääriä kasvattaa, jotta taloudellista tulosta saadaan aikaiseksi”, toteaa Savolainen.
Vuosittain istutettavien taimien määrä ei ole kasvamassa Suomessa. ”Se tarkoittaa kovempaa kilpailua alan toimijoiden kesken. Emme pelkää kilpailua, sillä olemme tottuneet siihen jo kasvihuonetuotannossa.”
Savolaisen mukaan heidän yksi vahvuutensa on logistiikka. Yrityksellä on omaa kuljetuskalustoa sekä kokemusta kukkien myynnistä keskusliikkeiden kautta. Siellä kaiken on toimittava täsmälleen sovitun aikataulun mukaisesti.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
