Kotimaisen puun käytön ennätykset paukkuvat
Eniten puunkäyttö on kasvanut Keski-Suomessa.
Kotimaisen puun osuus metsäteollisuuden puunkäytöstä on noussut 90 prosenttiin. Kuva: Jarmo PalokallioMetsäteollisuustuotteiden valmistukseen käytettiin viime vuonna kotimaista puuta 62 miljoonaa kuutiota. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin.
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäteollisuuden tarvitsema puumäärä on kasvanut nyt viisi vuotta peräkkäin. Kasvu on kohdistunut kotimaiseen puuhun, kun taas tuontiraakapuun kulutus jatkaa laskuaan.
"Metsäteollisuus käytti raakapuuta viime vuonna lähes 70 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin käyttömäärä, 76 miljoonaa kuutiometriä, saavutettiin vuonna 2006. Metsäteollisuuden sivutuotepuuta, lähinnä sahahaketta ja purua, metsäteollisuustuotteiden valmistukseen kului liki 10 miljoonaa kuutiometriä", kertoo yliaktuaari Esa Ylitalo Lukesta.
Kotimaista puuta metsäteollisuus jalosti 62 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kolme miljoonaa kuutiometriä eli kuusi prosenttia edellisvuotista suurempi ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tuontipuun määrä putosi vuotta aiemmasta 12 prosenttia. Se jäi alle kahdeksaan miljoonaan kuutiometriin.
Ylitalon mukaan metsäteollisuuden käyttämän raakapuun kotimaisuusaste, 90 prosenttia kokonaiskäytöstä, oli korkein lähes 40 vuoteen.
Puun käyttö kasvoi edellisvuodesta kaikilla metsäteollisuuden toimialoilla ja kaikilla puutavaralajeilla. Eniten puuta jalosti selluteollisuus, liki 33 miljoonaa kuutiometriä. Tämä oli toimialan suurin tilastoitu käyttömäärä tähän mennessä.
Sahateollisuuden puunkäyttö kipusi 26 miljoonaan kuutiometriin.
Eri puutavaralajeista käytettiin eniten mäntykuitupuuta, 17 miljoonaa kuutiometriä. Seuraavalla sijalla olivat kuusitukit, joita kului 14 miljoonaa kuutiometriä.
"Viidennes raakapuusta eli 14 miljoonaa kuutiometriä kului Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Seuraavaksi eniten, reilut seitsemän miljoonaa kuutiometriä, jalostettiin Kymenlaaksossa. Keski-Suomessa puun käyttö nousi yli kuuteen miljoonaan kuutiometriin. Lisäystä vuotta aiemmasta kertyi peräti viidennes eli miljoona kuutiometriä", Ylitalo toteaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
