PEFC varmistaa metsien monimuotoisuutta
Metsänomistajavetoista PEFC-metsäsertifiointia ollaan parhaillaan uudistamassa. Uudistamistyö avaa vaikutusmahdollisuuksia myös niille, jotka ovat tyytymättömiä tulossa olevaan metsälakiin.
Suomen kansallinen metsäsertifiointijärjestelmä käydään läpi viiden vuoden välein.
Keväällä alkanut työ tuottaa lähivuosien pelisäännöt talousmetsien hoitoon ja käyttöön.
Työ on merkittävää ennen muuta siksi, että yli 95 prosenttia Suomen talousmetsistä on sertifioitu PEFC-sertifikaatin mukaan.
Siitä syystä pelissä on myös luonnonsuojelun näkökulmasta paljon. Suomen metsäympäristön tila määräytyy käytännössä PEFC-vaatimusten kautta.
Jo nykyisen PEFC-standardin perusteella Suomen metsiin on lakivaatimusten lisäksi jätetty joka vuosi yli 500 000 kuutiometriä puuta metsäluonnon hyväksi, varttumaan vanhoiksi puuyksilöiksi ja lahoamaan.
PEFC on merkittävä, koska se on metsänomistajalle vapaaehtoinen, laajasti käytössä ja sen lähtökohtana ovat lainsäädäntöä tiukemmat vaatimukset. Sadat tuhannet sertifiointiin sitoutuneet metsänomistajat tekevät PEFC:stä Suomen merkittävimmän ympäristöliikkeen.
Vaikka metsäsertifiointi keskittyy metsätalouden harjoittamiseen kattavasti, keskustelu metsäsertifioinnista on painottunut ympäristökysymyksiin. Samalla se on ajautunut kahden eri järjestelmän, PEFCin ja FSC:n väliseksi poliittiseksi kisailuksi.
FSC on tuonut viimein Suomeenkin uuden vaihtoehdon, ja sillä on oma merkityksensä. Pinta-alojen puolesta FSC:n tarina Suomessa on vasta alussa.
PEFC:n uudistus avaa uusia mahdollisuuksia myös uuden metsälain ympäristömääräyksiin tyytymättömille. He voivat ajaa päämääriään osallistumalla PEFC:n uudistustyöhön.
Ympäristönsuojelu ei saa olla marginaaliryhmien elitististä toimintaa, koska silloin isoon pyörään ei koskaan saada yhdessä nähtyjä kestävyyden tunnusmerkkejä. PEFC:n uudistustyöhön osallistuvat tahot ovat osaltaan varmistamassa, että näin ei tapahdu.
Vapaaehtoisten toimenpiteiden torjuminen tai vääräksi osoittaminen on raskas tappio itse ympäristölle.
TIMO LEHESVIRTA
forest.fi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
