Ponsse aloittaayt-neuvottelut
Ponsse on kutsunut henkilökuntansa yhteistoimintaneuvotteluihin. Yt-neuvottelut aloitettiin tiistaina. Tavoitteena on sopeuttaa yrityksen toimintaa heikentyneessä markkinatilanteessa mahdollisilla määräaikaisilla, enintään 90 päivää kestävillä lomautuksilla.
Irtisanomisista ei neuvotella.
Neuvottelujen piirissä ovat kaikki henkilöstöryhmät ja yrityksen toiminnot lukuun ottamatta myyntiä ja huoltopalveluita.
Mahdolliset lomautukset koskevat enintään 300 työntekijää ja enintään 200 toimihenkilöä kotimaassa.
Ponssella on Suomessa yli 600 työntekijää ja koko konsernissa yhteensä lähes 1 000 henkeä.
Metsäkonevalmistaja Ponssen kolmannen vuosineljänneksen tulos oli selvästi heikompi kuin viime vuonna. Myös liikevaihto laski.
Yhtiön tulos ennen veroja oli 4,6 miljoonaa euroa, kun viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä se oli 7,1 miljoonaa euroa. Ponsse odottaa euromääräisen liikevoiton jäävän koko vuoden osalta pienemmäksi kuin 2011. Aiemmin liikevoiton odotettiin pysyvänä samana kuin vuonna 2011.
Liikevaihto tipahti heinä–syyskuussa 66,6 miljoonaan euroon viime vuoden 72,3 miljoonasta eurosta.
Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta oli noin 67 prosenttia.
Talouden epävarmuus on heikentänyt metsäkoneiden kysyntää. Ponssen mukaan vilkas messukausi paransi tilannetta hetkellisesti ja mahdollisti normaalin tilauskannan ylläpidon.
Yhtiön tilauskanta oli katsauskauden lopussa 62,5 miljoonaa euroa. Tilauskanta on noin 44 prosenttia pienempi kuin viime vuonna, joka oli yhtiön mukaan poikkeuksellisen hyvä vertailukausi.
Vaihtokoneita on varastossa suunniteltua enemmän, uusien asiakkaille matkalla olevien koneiden määrä on tavanomainen.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
