Orpo neuvotteleeratkaisuista elokuussa
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) varoo ottamasta vielä tässä vaiheessa kantaa esitettyyn Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittämiseen.
”Koska asia on koko Suomelle tärkeä, haluan uunituoreena ministerinä tutustua perusteellisesti lähiviikkoina metsähallituslakiesitykseen ja siitä saatuihin lausuntoihin”, Orpo sanoi torstaina.
Ratkaisuja lakiesityksen mahdollisesta etenemisestä eduskuntaan on näillä näkymin odotettavissa vasta loppukesästä.
”Elokuun aikana minulla on tarkoitus käydä asiasta keskusteluja poliittisten puolueiden sekä sidosryhmien kesken”, Orpo arvioi aikataulua.
Metsähallitus-laki on niin sanottu budjettilaki, ja siksi se olisi hyvä saada voimaan budjettikauden vaihtuessa vuoden alussa.
Alun perin lakiesitys piti tuoda hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätettäväksi jo menneen kevään kuluessa, jotta eduskunnalla olisi ollut riittävästi aikaa käsitellä esitystä ja ministeriöllä sen jälkeen aikaa valmistella lain edellyttämät toimet.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
