kommentti Kukavastaa?

EU:n säätämä rikkidirektiivi on surkuhupaisa esimerkki ylikansallisesta päätännästä. Sen tavoitteena on pelastaa maailma tai ainakin Itämeren satamakaupunkien asukkaat.

Siinä sivussa direktiivi iskee Suomen muutenkin veitsenterällä horjuvan metsäteollisuuden polvilleen. Osa tehtaista ei kestä 200 miljoonaan euroon arvioitua kuljetuskustannusten nousua.

Pelottavaa on, että direktiivin vastustamiseen herättiin vasta kun juna oli jo mennyt. Pahin virhe tapahtui, kun Suomi hyväksyi merenkulkujärjestö IMO:n tiukat rikkivaatimukset vuonna 2008.

Silloin liikenneministerinä oli Anu Vehviläinen (kesk.). Siinä vaiheessa asiaa oli valmisteltu jo vuosia, mikä oli mennyt osin myös teollisuudelta ohitse.

Direktiivin valmistelussa tahtipuikkoja on heiluttanut Satu Hassi (vihr.). Hänen yrityksensä ulottaa direktiivi myös Välimerelle epäonnistui alkuunsa. Sikäläiset pitävät kiinni omasta edustaan, mitä me emme osaa tehdä.

Kalliiksi tulee tämä edunvalvonnan notkahdus Suomelle. Etenkin jos se johtaa sellu- tai paperitehtaiden sulkemiseen. Tai toimii sellaisten keppihevosena. Jos tästä jotain voi oppia niin sen, että EU-parlamenttiin kannattaa äänestää jäähdyttelijöiden ja julkkisten sijaan kansakunnan terävimmät tyypit, jotka ylevien päämäärien lisäksi muistavat ajaa myös Suomen etua.

JARMO PALOKALLIO

Avaa artikkelin PDF