Sukupuoli vaikuttaa metsänomistajan päätöksiin
Naisten ja miesten metsänhoitopäätökset poikkeavat toisistaan, Metsäntutkimuslaitos kertoo.
Tänä vuonna tehdystä puuntarjontatutkimuksesta selvisi, että naiset myivät viiden vuoden ajanjaksolla keskimäärin yhden kuutiometrin vähemmän puuta hehtaaria ja vuotta kohden kuin miehet.
Naiset myivät puuta miehiä harvemmin, mutta suurempia määriä kerralla.
Naisten todettiin olevan herkempiä puun hinnan muutoksille tehdessään myyntipäätöksiä. Tulotasolla ei ollut merkitystä.
Toisessa tutkimuksessa selvitettiin sukupuolen roolia taimikonhoitoa koskevien päätösten teossa.
Sekä miehet että naiset ovat yhtä mieltä siitä, että taimikonhoito on kannattavaa ja lisää puuston kasvua.
Tutkimuksen mukaan naiset kuitenkin ottavat miehiä enemmän vaikutteita muilta tehdessään päätöksiä taimikonhoidosta.
Päätöksiin vaikuttavat metsänhoitoyhdistysten neuvojat, perheenjäsenet ja puunostajien edustajat.
Metsäntutkimuslaitoksessa arvellaan, että syy sukupuolten välisille eroille on metsäalan maskuliininen leima.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan naisten metsäosaamista voisi lisätä luomalla vertaisverkostoja. Tapa on havaittu hyväksi esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Tutkimustieto pohjautuu Metsänomistaja 2010 -postikyselyihin, joita lähetettiin yksi tilaa kohden. Metsäasioista vastaava henkilö, joka on usein mies, täytti lomakkeen. Tällöin naisnäkökulma oli aliedustettuna.
Metsäntutkimuslaitos kehottaa, että jatkossa naisten mielipide on syytä pitää mielessä aineistoja kerättäessä.
REETTA PILHJERTA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
