Saaristohakkuissa kannattavuus on iso haaste
Emme ole löytäneet paikallisia urakoitsijoita, jotka olisivat valmiita investoimaan Pohjanmaan rannikolle sopivaan kalustoon.Paula Viertola kirjoitti 10.2. saaristohakkuista Pohjanmaan rannikolla.
Metsänhoitoyhdistys Österbotten ry on kolme vuotta (2018, 2019 ja 2021) yrittänyt saada pitkäjänteistä saaristotoimintaa käyntiin. Olemme kuitenkin jälkeenpäin saaneet todeta, että kannattavuuden saavuttaminen on vaikeaa kaikkien osapuolien näkökulmasta.
Vuosina 2018 ja 2019 harvennettiin suuria alueita Malaxin Trutörenillä ja Korsnäsin Harvungönillä. Nämä olivat myöhäisiä ensiharvennuksia, mikä johti siihen, että Aila-myrsky vei syyskuussa 2020 lähes kaiken. Vuonna 2021 näistä saarista korjattiin tuulenkaatoja yli 10 000 kuutiometriä.
Yksi haaste on Pohjanmaan rannikon syvyys. Käyttämämme proomuyhdistelmän syvyys tulee olla itse proomulle kaksi metriä ja hinaajalle 3,5 metriä, mikä on rajoittava tekijä saarikohteille.
Emme ole löytäneet paikallisia urakoitsijoita, jotka olisivat valmiita investoimaan Pohjanmaan rannikolle sopivaan kalustoon. Suurin syy on se, että kausi on lyhyt, käytännössä kolme kuukautta, ja siihen nähden investointi on suuri.
Seuraamme tilannetta jatkuvasti emmekä sulje pois toiminnan jatkamista, mutta tällä hetkellä se näyttää epätodennäköiseltä. Erinomaiset jääolosuhteet olisivat toivottavia.
Jan Slotte
Toiminnanjohtaja
Mhy Österbotten ry
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



