Greenpeace vaatii hallituksen hätäistuntoa viimevuotisen hakkuiden takia
Hakkuut ovat vähentyneet tänä vuonna ja viime vuonnakin ne jäivät kestävien hakkuumahdollisuuksien alapuolelle.
Viime vuonna metsistä korjattiin ennätyksellisesti noin 78 miljoonaa kuutiota. Kestävät hakkuumahdollisuudet ovat yli 80 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kuva: Kimmo HaimiRadikaali ympäristöjärjestö Greenpeace on herännyt viimevuotisiin ennätyshakkuisiin. Järjestö vaatii hallituksen hätäistuntoa niiden perusteella.
Metsien hakkuut nousivat viime vuonna ennätyksellisesti 78,2 miljoonaan kuutioon. Ne lähestyivät siten kestävien hakkuumahdollisuuksien rajaa, mutta jäivät silti selvästi sitä pienemmiksi.
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsien kestävät hakkuumahdollisuudet ovat lähivuosina noin 84 miljoonaa kuutiota. Metsien kasvu on noin 107 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Esimerkiksi Ruotsissa hakkuut ovat jo pitkään olleet suunnilleen kestävien hakkuumahdollisuuksien tasolla.
Greenpeace on viimevuotisesta hakkuuennätyksestä järkyttynyt.
“Tämä on karmea tieto ja äärimmäisen painava muistutus siitä, että Suomen metsien käyttö ei ole kunnossa”, toteaa Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki.
Järjestö muistuttaa, että hakkuiden kasvu pienentää hiilinielua. Siksi se vaatii hallitusta hätäistuntoon asian tiimoilta.
“Pieni pilkunviilaus ei nyt auta, vaan kyseessä on vakava uhka ilmastotavoitteiden toteutumiselle. Koko metsäpolitiikka on arvioitava uudelleen, sellutehtaiden luvitusta ja Metsähallituksen tulostavoitteita myöten”, painottaa Harkki.
Ennätysvuoden jälkeen metsissä on ollut hiljaisempaa. Luonnonvarakeskus ennustaa, että tämänvuotiset hakkuut jäävät 5 prosenttia viimevuotista pienemmiksi.
Ensi vuonna hakkuiden väheneminen jatkuu, mutta aavistuksen loivempana.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
