WWF haluaa rajoittaa hakkuita lintujen pesimäaikana: ”On yleisen oikeustajun vastaista, että kielto ei koske metsätaloutta"
Vaikka luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitettujen eläinten tappamisen ja lintujen pesien tahallisen vahingoittamisen, lainsäädäntö ei aseta rajoitteita lintujen lisääntymisaikana tehtäville hakkuille.
Erityisen tärkeää hakkuiden rajoittaminen olisi WWF:n mielestä linnuston kannalta merkittävimmissä elinympäristöissä. Näitä linnustolle erityisen arvokkaita metsäelinympäristöjä ovat esimerkiksi rantametsät, korvet, lehtipuuvaltaiset metsät, lehdot ja lehtomaiset kankaat. Kuva: Ilpo PaananenYmpäristöjärjestö WWF:n mukaan jopa kymmenientuhansien lintujen pesintä epäonnistuu loppukevään ja kesän aikana tehtävien hakkuiden takia. WWF haluaisikin rajoittaa lintujen pesimäaikana tehtäviä hakkuita.
Vaikka luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitettujen eläinten tappamisen ja lintujen pesien tahallisen vahingoittamisen, lainsäädäntö ei aseta rajoitteita lintujen lisääntymisaikana tehtäville hakkuille.
”On yleisen oikeustajun vastaista, että laki kieltää lintujen häirinnän ja pesien vahingoittamisen, mutta kielto ei koske metsätaloutta. Tämä epäkohta on nopeasti korjattava. Hakkuita tulee rajoittaa linnustolle tärkeimmän pesimäkauden aikana”, WWF:n metsäasiantuntija Panu Kunttu sanoo tiedotteessa.
Erityisen tärkeää hakkuiden rajoittaminen olisi WWF:n mielestä linnuston kannalta merkittävimmissä elinympäristöissä. Näitä linnustolle erityisen arvokkaita metsäelinympäristöjä ovat esimerkiksi rantametsät, korvet, lehtipuuvaltaiset metsät, lehdot ja lehtomaiset kankaat.
Luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitettujen eläinten tappamisen ja lintujen pesien tahallisen vahingoittamisen. Lisäksi laki kieltää tahallisen häiritsemisen eläinten elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla, erityisesti lisääntymisaikana. Lähes kaikki Suomessa pesivät lintulajit ovat lailla rauhoitettuja, ja rauhoituksesta poikkeaminen edellyttää viranomaisen lupaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
