Stora Enso vähentää Imatralla ja Inkeroisissa 190 ihmistä
Stora Enso suunnittelee vähentävänsä 165 työntekijää Imatralla ja 25 työntekijää Kouvolan Inkeroisissa. Vähennykset kuuluvat yhtiön keväällä julkistamaan säästöohjelmaan.
Imatran Kaukopään tehtaan pääluottamusmies Ilkka Nokelainen sanoi Yle Etelä-Karjalan haastattelussa, että vähennyksiä osattiin odottaa.
Vasta maanantaina alkavissa yhteistoimintaneuvotteluissa selviää, kuinka vähennykset jakautuvat tuotannon ja toimihenkilöiden sekä Imatralla Kaukopään ja Tainionkosken tehtaiden välillä.
Stora Enso työllistää Imatralla noin tuhat henkilöä ja Inkeroisissa 230.
Jo aiemmin kesällä Stora Enso ilmoitti, että säästöohjelman vuoksi paperintuotannosta vähennetään Kemin Veitsiluodosta noin 50, Varkaudesta 36, Kouvolan Anjalan tehtaalta 30 ja Oulusta noin 20 henkeä.
Näin Imatran ja Inkeroisten tehtaiden tämän viikon ja kesän aiemmat yt-ilmoitukset tarkoittavat yhteensä noin 330 työpaikan vähennystä paperintuotannosta.
Sen lisäksi Stora Enson Suomen sahoilta on katoamassa näillä näkymin yli 50 työpaikkaa.
Konserni- ja tutkimustoimintojen vähennyksistä ei vielä ole julkistettu suunnitelmia.
Keväällä julkistettu säästöohjelma vähentää Stora Enson työpaikkoja Suomessa 650 ja maailmanlaajuisesti 2 500.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
