Kantorahatulot nousevat 1,5 miljardiin
Puun kysyntä on pysynyt taantumasta huolimatta hyvänä. Se nostaa metsänomistajien kantorahatulot 1,5 miljardiin euroon, laskee Metsäntutkimuslaitos (Metla).Metsäteollisuus on selvinnyt taantumasta pelättyä paremmin. Sahat ovat löytäneet uusia asiakkaita Euroopan ulkopuolelta. Kemiallinen metsäteollisuus on tehnyt tulosta sellulla ja kartongilla. Myös energian tuottaminen on muuttunut hyväksi bisnekseksi metsäyhtiöille.
Koska puulle on kysyntää, hakkuut ovat nousseet jopa ennätyssuuriksi. Metlan mukaan talvella hakkuita kiritti myös hyvät korjuuolosuhteet.
Metsäteollisuus käytti pitkän ja lumisen talven hyväkseen etenkin eteläisessä Suomessa.
Metla odottaa, että kotimaisen puun käyttö nousee tänä vuonna 54 miljoonaan kuutioon. Siinä kasvua on miljoona kuutiota.
Metsänomistajille tilanne on tarjonnut tasaisen mahdollisuuden puukauppaan. Tähän asti osto on painottunut kuitupuuhun. Jatkossa metsäteollisuus kasvattaa tukin ostoa.
Yksityismetsien kantorahat nousevat 1,5 miljardiin euroon. Hehtaaria kohti tulosta syntyy 90 euroa. Kasvusta huolimatta metsätalouden tulos jää edelleen aiempien vuosien keskiarvon alle.
Metla ennustaa, että puukaupan vauhti pysyy suunnilleen samana ensi vuonna, samoin kantohinnat.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

