Länsi-Savo: Puu kaatui metsurin jalan päälle – kyllästyi odottamaan apua ja sahasi itse puun pois
Metsätöihin lähtevän kannattaa aina ilmoittaa jollekin yhteyshenkilölle, missä työmaa sijaitsee.
Tuulenkaatojen korjaaminen on vaarallista työtä. Kuva ei liity Juvan tapaukseen. Kuva: MT arkistokuvaJuvalla sattui eilen torstaina onnettomuus metsätöissä. Länsi-Savo -lehden mukaan tuulenkaatoja raivanneen metsurin jalan päälle kaatui noin 30 senttiä paksu haapa.
Sahaajan jalka murtui, mutta vammat eivät olleet hengenvaarallisia.
"Soitettuaan apua metsuri kyllästyi odottamaan palokuntaa paikalle, ja sahasi puun pois jalkansa päältä. Ensimmäisenä paikalle ennättivät Juvan palokunta ja ensihoitoyksikkö", Länsi-Savo kertoo.
Mies kuljetettiin Mikkeliin keskussairaalaan.
Hän oli työskennellyt yksin, huutoetäisyyden päässä Viitostiestä. Palomestari Eero Aho muistuttaa Länsi-Savon haastattelussa, että metsätöihin lähtevän on aina syytä ilmoittaa jollekin, minne on menossa ja koska aikoo palata.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
