Kato, tuolla on Ponsse!
Juha Inkilä, Tuovi Rautjoki ja Anna Salminen opastivat lapsia Metsään.fi-palvelun osastolla. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto”Kato, Ponsse!” huudahti helsinkiläiskoululainen innoissaan Messuhallin ovelta. Hän ja 9 000 muuta koululaista tutustuivat metsämessujen antiin perjantaina Helsingissä.
Intoa riitti koneiden lisäksi myös muille kohteille. Näytteilleasettajat olivat osanneet järjestää nuorille riittävästi tekemistä, joten kokonaisuus vaikutti kaikin puolin onnistuneelta.
Nähtävästä Metsämessuilla ei tullut pulaa. Uutena vetonaulana messuilla oli metsäpeliluola. Metsäkonesimulaattori on vanha suosikki, mutta sen lisäksi messuvieraat pääsivät kiipeämään metsäkoneiden hytteihin.
MTK:n ja metsänhoitoyhdistysten osastolla tulevat metsänomistajat kokeilivat taimenistutusta. Varttuneemmat metsänomistajat ottivat osaa metsänhoitoyhdistysten muutosta koskevaan kyselyyn.
Heiltä kysyttiin muun muassa sopivan metsänhoitoyhdistysten jäsenmaksun suuruutta.
Metsämessujen vetovoima on kasvanut vuosi vuoden jälkeen. Tänä vuonna niille osallistui jälleen ennätysmäärä eli noin 9 000 koululaista. Koululaisten liput tarjosivat metsäalan toimijat sekä pääkaupunkiseudun kaupungit.
Metsäteollisuusyritysten uudesta ajattelusta kertoo lokakuussa järjestetty kampanja, jossa yritysten edustajat vierailivat noin 300 yläkoulussa. Koululaisille kerrottiin metsäalan uusista tuulista.
”Kyseessä oli yritysten yhteinen ponnistus. Se kertoo alan uudistumisesta”, totesi viestintäjohtaja Pirkko Harrela UPM:stä.
Harrela kertoi mukaan lähteneiden koulujen suuren määrän kertoneen aidosta kiinnostuksesta.
”Monille oppilaille metsäala tarkoitti edelleen moottorisahaa ja puunkorjuuta. Me kerroimme, mitä kaikkea muutakin metsäala tarjoaa nuorille.”
”Luonnonvarojen kestävä käyttö ja kansainvälisyys vetoavat nuoriin.”
Metsämessuilla palkittiin koululaisille järjestetyn Työ kasvaa puissa -kilpailun parhaat työt. Voiton vei Taavetin koulu Luumäeltä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
