”Puun tarjontaa ja kysyntää lisättävä merkittävästi”
Suomen Sahat ry vetosi keskiviikkona valtiovaltaan ja vaati puun kysyntää ja tarjontaa nykyistä lähemmäksi metsien kestävää kasvua.
Valtio on tukenut pitkään ja voimakkaasti metsätaloutta metsien kasvun lisäämiseksi. Toimi on onnistunut, sillä metsät kasvavat jo yli 100 miljoonan kuutiometriä vuodessa.
Kansallinen metsäohjelma (KMO) tavoittelee hakkuiden nostoa nykyisestä 50–55 miljoonasta kuutiometristä 70 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.
KMO:n tavoitteen toteuttamiseen ei ole löytynyt keinoja.
”Niukka tarjonta nostaa tukin hinnan sietämättömän korkeaksi. Kun muissa sahaajamaissa kustannukset joustavat, meillä joustaa sahauksen määrä”, sanoo Suomen Sahat ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori.
Nykyisessä toimintaympäristössä tukin kysyntä ja tarjonta saavuttavat tasapainon vasta selvästi nykyistä alemmilla puukaupan määrillä.
”Onko kansantalouden kannalta perusteltua, että kysyntä-tarjontatasapaino haetaan vapaasti markkinatalouden ehdoilla, vai onko järkevää, että tasapainotasoa nostetaan määrällisesti valtion ohjauksella”, sahaajat kysyvät valtiovallalta.
Nykyinen epäsuhta metsien kasvun ja hakkuiden välillä johtaa metsien tihentymiseen ja ikääntymiseen. Puita alkaa kuolla.
Metsäntutkimuslaitoksen tuore julkaisu Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät kertoo, että metsien luonnonpoistuma oli vuonna 2010 noin 4,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mutta voi nousta puunkäytön taantuessa 17 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.
”Metsätalouden kannattavuuden seurannassa on nykyistä enemmän painotettava markkinoille tulevan puun määrää pelkän yksikköhintaan tuijottamisen sijasta. Tavoitteena pitäisi olla, että puun käyttö nousee lähemmäksi vuotuista kasvua”, sahat esittävät.
Nykyisiä isommat hakkuumäärät lisäävät valtion verotuloja, kun kantorahatulot ja työnteko kannon ja sataman välillä lisääntyvät. Sahat penäävätkin valtiolta panostuotos ajattelua ja verotuksellisia tai vastaavia toimenpiteitä.
Sahat esittävät, että maa- ja metsätalousministeriö teettää konsulttityön, jossa selvitetään puun tarjonnan nopeaa lisäämistä.
Sahat esittävät, että yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotantoon (CHP) päätetty syöttötariffi leikkuri, 750 000 euroa vuodessa, kaksinkertaistetaan 1,5 miljoonaan euroon. Nykyehdoin ei ole maahan saatu yhtään laitosta, valtiovallan tavoite oli 50.
Metsäteollisuus ry ja SAK:lainen Puuliitto yhtyivät torstaina sahojen vaatimuksiin.
Laajat lomautukset ja jopa konkurssit uhkaavat, elleivät sahat saa tukkia riittävästi kannattavuuden mahdollistavaan hintaan, Puuliitto varoitti.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
