Tiirola: Sahat tarvitsevat syöttötariffia
Päätös jättää sahojen puujätteillä tuotettu sähkö syöttötariffia vaille on osoittautunut vääräksi, sanoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Suomen bioenergiatavoitteen toteutuminen riippuu metsäteollisuuden menestyksestä. Paperiteollisuuden suuruuden vuodet ovat takana, joten sahojen pärjääminen korostuu, Tiirola perustelee.
”Puurakentaminen on lähdössä Euroopassa toden teolla käyntiin, mutta Suomessa sahat ovat nyt huonossa kunnossa investointien puutteen vuoksi. Juuri ne olisivat tarvinneet tukea. Meidän tukijärjestelmässä kivihiilellä tuotettu sähkö on nyt edullisempaa kuin puulla tuotettu.”
Tiirola puhui metsävaltuuskunnan kokouksessa Espoossa tiistaina.
Huoli sahoista ja energiapolitiikan suunnasta korostui useassa kannanotossa.
Bioenergiaa luvataan aina, kun ydinvoimakeskustelu on pinnalla, mutta lupaukset unohtuvat välittömästi, moitti Markku Miettinen Järvi-Suomen metsänomistajien liitosta.
”Tuettaisiin vaikeuksissa olevia sahoja sähkön syöttötariffilla. Ei kuljeteltaisi puruja maanteillä vaan sähkölinjoja pitkin. Se olisi kansantaloudellisesti erittäin järkevää.”
Ari Korhonen kiinnitti huomiota Kajaanin ajankohtaisiin ongelmiin.
”Jos Kajaanin sahalle ei ostajia löydy, Kainuun voimalla tulee valtava ylikapasiteetti. Voimala on rakennettu paperitehtaan ja sahan tarpeita ajatellen. Tuulivoiman sijasta pitäisi muodossa tai toisessa siirtyä energiapuun tukemiseen kokorankana niin, että kaikki puulajit laitetaan samaan kasaan. Logistiikka tähän on valmis.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
