Paahdelajihyötyy tulestaja hakkuista
Harjumetsien auringossa kylpevät rinteet ovat tärkeitä monille uhanalaisille lajeille, kuten harjusinisiivelle, kissankäpälälle ja hämeenkylmänkukalle, Suomen ympäristökeskus (Syke) muistuttaa.
Metsäpalojen torjunta ja rinteiden umpeenkasvu on vähentänyt avoimia harjumaisemia.
Valtakunnallinen Harjumetsien paahde-elinympäristöverkostot -luonnonhoitohanke kehittää harjujen paahteisten rinteiden luonnonhoitoa.
”Puuston harventamien lisää valoisuutta, ja maanpinnan rikkominen parantaa kasvien itämismahdollisuuksia. Huolellisesti suunnitellut, arvokasta lajistoa huomioivat hakkuut eivät siis ole harjumetsissä poissuljettuja, päinvastoin”, vanhempi tutkija Harri Tukia Sykestä kertoo.
Harjujen lajeja voidaan hoitaa myös tulella. Arvokkaista paahde-elinympäristöjen kasveista esimerkiksi hietaneilikka, kangasvuokko ja kangasajuruoho hyötyvät kulotuksesta.
Hanke kuuluu Metso-ohjelmaan ja Syken lisäksi siinä ovat mukana Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Suomen metsäkeskus, Metsähallitus, Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme ja Etelä-Karjala, UPM, Tornator, Hämeen ja Kaakkois-Suomen elykeskukset sekä Hämeen ammattikorkeakoulu.
Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
