Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Puupölyjen direktiivi uhkaa kaataa puuteollisuusyrityksiä – tulossa sadan miljoonan euron lasku

    Investoinnit puupölynsuodatusjärjestelmiin voisivat ajaa talousvaikeuksiin varsinkin pieniä sahayrityksiä.
    Haitallisen pölyn määrä lisääntyy, jos puu sahataan kuorimattomana ja kuoressa on lahoa tai toukkia.
    Haitallisen pölyn määrä lisääntyy, jos puu sahataan kuorimattomana ja kuoressa on lahoa tai toukkia. Kuva: Jere Lauha

    EU aikoo kiristää metsäteollisuudessa syntyvän puupölyn pitoisuusrajoja.

    Puupölyä syntyy muun muassa puun sahauksessa ja höyläyksessä, levyteollisuudessa, puutuotteiden ja huonekalujen sekä kalusteiden ja rakennuspuusepänteollisuuden tuotteiden valmistuksessa.

    Eurooppalaisen syöväntorjuntaohjeiston mukaan alan työntekijöillä on kohonnut riski sairastua syöpään. Siksi altistumista puupölylle halutaan ehkäistä.

    Direktiivimuutos saattaisi johtaa työpaikkojen menetyksiin, Metsäteollisuus ry:n puusepänteollisuuden asiamies Mikko Lehtonen kertoo.

    ”Alalla on paljon pieniä pk-yrityksiä, joiden investointimahdollisuudet koneisiin ovat heikot.”

    Kustannukset voivat nousta yksittäisellä tehtaalla jopa miljoonaan euroon ja kaikilla jäsenyrityksillä sataan miljoonaan euroon, Lehtonen arvioi.

    Sahateollisuus ry:n toimitusjohtajan Kai Merivuoren mielestä terveysongelmia ei Suomen sahateollisuudessa ole havaittu.

    ”Tutkimustieto on vähäistä, eikä asiaan liittyvää ongelmaa ole tullut käytännössä esiin.”

    ”Jos direktiiviä tiukennetaan kohtuuttomasti, voi se johtaa suuriin ja mahdollisesti turhiin investointitarpeisiin pölynpoistossa.”

    Isoimman hintalapun saisivat vanhat sahat, joissa sivutuotteiden ja pölyn siirto perustuu osin painovoimaan ja koteloimattomiin kuljettimiin.

    Merivuori pitää investointeja kohtuuttomina.

    ”Jos vanhoja laitteita lähdetään modifioimaan, se näkyy kustannuksissa.”

    Sahateollisuus ry:n mukaan pölypitoisuuksien mittausmenetelmät pitäisi yhtenäistää. Tällä hetkellä jäsenmailla ei ole samanlaista käytäntöä pitoisuuksien mittaamiselle.

    ”Nyt vaadittavien pitoisuustavoitteiden määrittely on ollut puutteellista. Ensin pitäisi sopia, miten pitoisuudet mitataan. Edes siitä ei ole sovittu.”

    Myös Keitele Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kylävainio pitää vaatimuksia turhan ankarina. ”Näin tiukka raja tuli kyllä yllätyksenä.”

    Vanhoilla sahalinjoilla kalliit muutoskustannukset voitaisiin välttää lisäämällä suojattujen valvomoiden määrää, Kylävainio uskoo.

    Piensahoja edustavan Sahayrittäjien mukaan direktiivi uhkaa myös heitä.

    ”Alalla käytetään jo tehokkaita suojia. Pölysuojaukseen on kiinnitettävä huomiota, mutta direktiiville asetan kysymysmerkin”, Sahayrittäjien hallituksen puheenjohtaja Timo Ripatti sanoo.

    EU:n parlamentin ehdotuksessa puupölyä ei erotella lehtipuun ja havupuun välillä. Lehtipuun pölyä pidetään pienen pöly­kokonsa puolesta haitallisempana kuin havupuun.

    ”Terveyshaitat liittyvät lähinnä lehtipuupölyyn, muiden puupölylajien osalta tarvitaan vielä lisätutkimuksia”, Lehtonen sanoo.

    Jos parlamentin ehdotus toteutuisi, kuusen, männyn ja koivun pölyä käsiteltäisiin yhtäläisin rajoituksin.

    Ehdotuksesta kärsivät eritoten alat, jossa ei käsitellä lehtipuuta. Kylävainion mielestä havu- ja lehtipuun pöly täytyisi jaotella erikseen.

    ”Muuten raja on eniten käytetylle havupuulle turhan ankara.”

    Parlamentti, komissio ja neuvosto ovat aloittaneet kolmikantaneuvottelut. Tuloksia syöpävaarallisuuteen liittyvistä direktiivimuutoksista, kuten pitoisuusrajoista, voidaan odottaa syksyyn mennessä.

    EU-komission ja neuvoston ehdotuksessa lehtipuun pölyn pitoisuusraja on kolme milligrammaa kuutiometrissä. Tässä ehdotuksessa havupuun pölyllä ei ole pitoisuusrajaa.

    Nykyinen lehtipuupölyn pitoisuusraja on viisi milligrammaa kuutiometrissä. Havupuun pölyllä ei ole rajaa.

    Euroopan parlamentin ehdotuksessa sekä lehti- että havupuu­pölyllä pitoisuusraja on kaksi milligrammaa kuutiometrissä. Tähän tulisi siirtyä kaikissa EU-maissa viiden vuoden aikana. Siihen asti raja olisi havupuun pölylle kolme milligrammaa ja lehtipuupölylle viisi milligrammaa kuutio­metrissä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.