"Tulevaisuuden juttu" innosti rakennusyrittäjän osakkaaksi puuelementtitehtaaseen
Kauhajoelle rakennettavassa clt-tehtaassa on 39 osakasta, joista lähes kaikki ovat paikallisia.
Clt-elementtejä on käytetty muun muassa Seinäjoelle rakennetussa Mäihä -puukerrostalossa. Kuva: Jyrki Johannes TervoEtelä-Pohjanmaan Kauhajoelle suunnitellaan Suomen kolmatta clt-tehdasta, jossa aletaan valmistaa ristiinliimattua puuta elementeiksi rakennusteollisuudelle. CLT Plant Oy:n perustajat ilmoittivat investointihankkeesta viime syyskuussa.
Tehtaan oman liimaustuotannon on määrä käynnistyä ensi vuoden alussa. Jo sitä ennen aiotaan työstää asiakkaille levyä, mutta hallituksen puheenjohtajan Keijo Ullakon mukaan ensimmäiset tuotteet eivät ole välttämättä Kauhajoella liimattuja.
Tehdashanketta puuhaavassa CLT Plant Oy:ssä on yhteensä 39 osakasta.
"Osakkaina on yrityksiä ja henkilöitä. Lähes kaikki ovat Kauhajoen alueelta", Ullakko kertoo.
Yksi osakkaista on kauhajokelainen rakennusyrittäjä Timo Kiukkonen.
"Näin potentiaalia ja tulevaisuuden jutun. Halusin olla kehittämässä vaihtoehtoa betonirakentamiselle, sillä Suomi on metsien maa ja raaka-aine pitää saada käyttöön", hän perustelee haluaan ryhtyä uuden tehtaan osakkaaksi.
"Puulla on monia hyviä ominaisuuksia, joiden takia sitä kannattaa hyödyntää."
Kiukkonen arvelee voivansa hyödyntää CLT Plantin tuotantoa aikanaan myös omassa yritystoiminnassaan.
Muovisia venttiilejä ja liittimiä valmistavan Jalpa Oy:n omistaja Kari Kuusinen kertoo lähteneensä mukaan, koska idea oli hyvä ja alueella on perinteisesti puhallettu yhteen hiileen.
"Uskon, että puurakentamisella on kansainväliset markkinat erityisesti maanjäristysalueilla", hän arvioi.
CLT Plantin on määrä työllistää Kauhajoella tänä vuonna noin 20 henkilöä. Yhtiön osakeanti saatiin päätökseen maaliskuussa ja sillä saatiin kokoon tavoiteltu kolmen miljoonan euron oma pääoma.
"Kone- ja laitehankintojen kilpailutus on käynnissä. Tilahankinnasta päätetään pääsiäisen jälkeen", Ullakko kertoo.
Clt:tä käytetään muun muassa puukerrostalojen rakentamiseen. Ristiinliimattua puulevyä valmistetaan Suomessa Kuhmossa Oy CrossLam Kuhmo Ltd:n tehtaalla ja Alajärvellä tänä talvena avatulla CLT Finlandin tehtaalla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
