Vuodevaatevalmistaja Familon siirtyy muovittomiin pakkauksiin – uudistus säästää vuodessa miljoonan muovikassin verran muovia
Uudistus vastaa kuluttajien toiveisiin muovittomasta ja helposti kierrätettävästä pakkauksesta.
Familion kannustaa jatkokäyttämään pakkauksen pussia esimerkiksi postitukseen tai pyykkipussina. Lopuksi tuotteen voi kierrättää kartongin tai pakkauspaperin keräyksessä. Kuva: Familion / Mark-Anthony PhotographyVuodevaatteita valmistava Familon siirtyy muovittomiin pakkauksiin, yritys kertoo tiedotteessaan. Uudet pakkaukset ovat biopohjaisia ja helposti kierrätettäviä: pakkaukset koostuvat Papticasta valmistetusta pussista sekä aaltopahvisesta banderollista. Paptican voi käytön jälkeen kierrättää kartongin tai pakkauspapereiden keräyksessä.
"Halusimme vastata kuluttajien toiveisiin kehittämällä muovittoman, oikeasti vaivattomasti kierrätettävän pakkauksen", sanoo Familon-brändistä vastaavan Wendre Finland Oy:n toimitusjohtaja Olli Liljavirta.
"Pakkausuudistus on osa Familonin brändiuudistusta, jossa olemme myös uudistaneet Familonin malliston sekä kiteyttäneet ydinviestimme ja visuaalisen ilmeemme. Vanhoista muovipakkauksista luopuminen tulee säästämään muovia miljoonan muovikassin verran vuodessa."
Paptic valikoitui Familonin uudeksi pakkausmateriaaliksi, sillä se on puupohjainen ja biohajoava materiaali, joka kestää käytössä ja hylkii kosteutta. Pakkausmuovin vähentäminen ja siirtyminen vastuullisempiin pakkausmateriaaleihin on osa Familonin vastuullisuusstrategiaa.
"Jaamme Familonin kanssa yhteisen tavoitteen eli haluamme vähentää muovin käyttöä pakkauksissa. Uusiutuva, uudelleenkäytettävä ja kierrätettävä materiaalimme on myös teknisiltä ominaisuuksiltaan ideaali tähän uudistettuun tyyny- ja peittopakkaukseen", sanoo Papticin liiketoiminnan kehitysjohtaja Esa Torniainen.
Familon kannustaa ostajia jatkokäyttämään pussia ennen kuin se päätyy kierrätykseen. Tyynypussi sopii vaikkapa postituspussiksi ja kookkaampi peittopussi puolestaan käy jätteiden lajitteluun tai pyykkipussiksi. Uudet pakkaukset ovat tulleet käyttöön tammikuussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
