Äänekosken tehtaan yva-prosessi päättyi
Metsä Groupin Äänekoskelle suunnitellun biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointi (yva) on päättynyt. Keski-Suomen elykeskuksen mukaan arviointi on riittävä ja täyttää lain asettamat vaatimukset.
Hankkeen jatkosuunnittelussa metsäyhtiön tulee huomioida muun muassa ruoppausten aikaiset, mahdolliset haitallisten yhdisteiden päästöt. Ely-keskus suosittelee myös avaamaan taimenille uuden nousuväylän Keiteleelle Myllykosken kautta ja suunnittelemaan meluntorjunnan.
Yva-selostus tutki kolmea vaihtoehtoa.
Ensimmäinen vaihtoehto on, että Äänekoskelle rakennetaan uusi biotuotetehdas, jonka kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia sellua vuodessa. Sellutehtaan lisäksi tehdaskokonaisuuteen sisältyy joitakin seuraavia laitoksia: bioöljylaitos, bioetanolilaitos, mädättämö, tuotekaasulaitos ja biohiililaitos.
Toinen vaihtoehto on, että Äänekoskelle rakennetaan vain sellutehdas. Nollavaihtoehto on, että nykyisen sellutehtaan tilalle ei rakenneta uutta.
Metsä Fibren projektijohtaja Timo Merikallio sanoi MT:lle heinäkuussa, että todennäköisesti bioöljyä, bioetanolia tai biohiiltä tekisi joku kumppaniyhtiö, ei Metsä Fibre itse.
Tehdashankkeen yva-prosessi käynnistettiin keväällä, ja viranomaisen nyt antaman lausunnon jälkeen prosessi on päättynyt. Ympäristövaikutusten arvioinnin tulokset otetaan huomioon hankkeen suunnittelussa ja päätöksenteossa, Metsä Group kertoo tiedotteessa.
Merikallion mukaan tehtaan esisuunnitteluhanke etenee aikataulussa.
”Ympäristölupahakemus on jätetty syyskuussa. Oletamme saavamme ympäristöluvan vuoden 2015 tammikuussa”, hän sanoo.
Lopulliseen päätökseen vaikuttavat yhtiön mukaan myös maailmantalouden ja Aasian alueen taloudellinen kehitys, markkinanäkymät sekä muun muassa kaavoitukseen, luvitukseen ja logistiikkaan liittyvät ratkaisut.
Lopullisen investointipäätöksen yhtiö tekee ensi vuoden alussa. Tehdas käynnistyisi vuonna 2017.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
