Ristiriitaista tietoa Venäjän metsäpaloista
Virallisten tietojen mukaan Venäjällä palaa paljon vähemmän metsää kuin mitä Venäjän tiedeakatemian satelliittiseuranta osoittaa, Idän metsätieto kertoo.
Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin tiedot perustuvat metsätalousviraston ja hätätilaministeriön tilastoihin. Niiden mukaan viimevuotinen paloala oli 2,1 miljoonaa hehtaaria ja puustoa paloi 64 miljoonaa kuutiometriä.
Venäjän tiedeakatemian satelliittiseurannan mukaan metsää paloi yli viisinkertainen määrä virallisiin tilastoihin verrattuna, 11,5 miljoonaa hehtaaria. Metsäpaloala oli suurin koko satelliittiseurannan aikana.
Sekä virallisten tilastojen että satelliittiseurannan mukaan vuotuinen paloala on kasvanut uuden metsälain aikana. Vuosina 2001–2006 metsää paloi selvästi vähemmän kuin vuosina 2007–2012.
Ympäristöjärjestö Greenpeace Russian mukaan paloalan kasvuun on useita syitä.
Vuoden 2007 uudessa metsälaissa metsätalouspiireiltä evättiin oikeus harjoittaa taloudellista toimintaa eli esimerkiksi käydä puukauppaa. Vielä 2000-luvun puolivälissä metsätalouspiirit hankkivat valtaosan tuloistaan itse ja kykenivät ylläpitämään riittävää sammutuskalustoa.
Nyt metsätalouspiirit ovat budjettirahoitteisia organisaatioita, jotka vastaavat vain metsien hallinnasta. Yksityiset organisaatiot hoitavat sammutustyöt. Budjettirahoitus taas ei riitä metsäpalojen torjuntaan pahimpina palojen syttymiskausina.
Lisäksi metsäpalojen lentosammutuskeskus Avialesoohrana on jaettu alueellisiksi yksiköiksi. Kymmenessä vuodessa työntekijä- ja lentokonemäärät ovat vähentyneet puoleen ja valvontalentojen määrä neljäsosaan. Syrjäisille, tiettömille alueille ei riitä sammutuskalustoa.
Greenpeace arvioi, että tästä metsäpalokaudesta on tulossa viimevuotista pahempi.
Viime kesä oli monilla alueilla kostea, joten niillä on paljon paloainesta valmiina.
Edellisvuosien metsäpalot, myrskyt ja kaarnakuoriaistuhot ovat lisänneet kuivan puuaineksen määrää metsissä. Myös hoitamattomien heinä- ja sänkipeltojen määrä on lisääntynyt, kun viljely syrjäisillä seuduilla on vähentynyt.
Lisäksi Venäjän alueet ovat velkaa sammutusorganisaatioille viime vuosien sammutustöistä noin 40 miljoonaa euroa. Velka on maksettava tänä vuonna, mikä vähentää metsäpalojen torjuntaan käytettävissä olevia varoja.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
