Vastuullinen kalastajaei roskaa ympäristöä
Roskien ja siimanpätkien paikka ei ole luonnossa. Vastuullinen kalastaja varjelee ympäristöä, Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö muistuttaa.
Kalastusta harrastaa arviolta 1,6 miljoonaa suomalaista.
Järjestön mukaan varsinkin suosituimmissa kalastuskohteissa eväspaperit ja matopurkit pilaavat ympäristöä.
Joka vuosi suuri määrä lintuja loukkaantuu tai kuolee tartuttuaan siimoihin. Järjestö neuvoo silppuamaan siimanpätkät ja heittämään ne roskiin, jotta en eivät vahingoita lintuja myöskään kaatopaikoilla.
Vesillä liikuttaessa on otettava huomioon muut kalastajat ja ranta-asukkaat. Toisen mökin tai veneen vieressä kaahailu tai saunalaiturin päässä kalastelu ei ole hyvien käytöstapojen mukaista, järjestö muistuttaa.
”Rauhassa kalastettaessa kaikki voivat nauttia kesästä ja kalastuksesta niin kuin niistä kuuluukin nauttia.”
Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö. Sen 13 piirin 600 seurassa toimii yhteensä noin 50 000 kalastuksen harrastajaa.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
