Lauhat talvet vähentäneet hakkeen tarvetta
Metsäenergian kysyntä kääntyi laskuun vuosi sitten. Lasku on jatkunut tänä vuonna, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).
Luken tilaston mukaan metsäenergian kauppa väheni 12 prosenttia syyskuun loppuun mennessä. Metsäenergian kysyntä on heikentynyt lauhojen talvien ja kilpailevien polttoaineiden edullisuuden takia.
Metsäenergian käytön varaan investoineet koneyrittäjät ovat samalla ajautuneet ahdinkoon.
Kysynnän lasku näkyy myös metsäenergian hinnoissa. Pystykaupoissa hintojen nousu taittui viime vuoden lopulla. Hankintakaupoissa energiapuun keskihinnan nousu jatkui kuluvan vuoden kesään asti.
Syyskesällä metsäenergian keskihinnat olivat laskussa, mutta energiapuulajien ja toimitustapojen välillä oli vaihtelua.
Luken mukaan syyskesällä metsähakkeen raaka-aineeksi ostetusta energiapuusta yli puolet oli karsittua rankaa. Se oli arvokkain energiapuulaji, josta maksettiin pystykaupoissa 2,8 euroa ja hankintakaupoissa keskimäärin 23,5 euroa kuutiometriltä.
Rangasta maksettiin pystykaupoilla 7 prosenttia parempaa hintaa kuin kevätkesällä. Toisaalta rangan hinta laski hankintakaupoissa saman verran.
Latvusmassaa oli energiapuun kaupasta kolmasosa. Siitä maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 3,3 ja hankintakaupoissa 15,5 euroa kuutiometriltä. Latvusmassan hinnat jäivät 6 ja 4 prosenttia matalammaksi kuin edellisellä vuosineljänneksellä.
Luken hinnat eivät sisällä valtion tukea, mitä on jaettu suurelle osalle koko- ja rankapuuta. Kesäkuun alusta alkaen nuoren metsän hoidon tuki oli 230 euroa hehtaarilla. Pienpuun keräys nostaa tukea 220 eurolla, jolloin tuki hehtaarilta on 450 euroa.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
