Pikkutukkeja hankinta-hakkuuna Kaivospuulle
PYHÄSELKÄ (MT)
Jouko ja Antti Kuosmanen urakoivat 130 kiintokuutiometrin hankintahakkuusavotan Pyhäselän Suhmurassa omassa metsässään marras–joulukuun aikana. Nyt jämptit kuusipuutavarapinot odottavat pihamaalla kaukokuljetusta tuotantolaitoksille.
50 kiintokuutiometristä on tehty kaupat Kaivospuun kanssa, kertoo Jouko Kuosmanen. Pääosa Kaivospuun puutavarasta on 3,1-metristä ja minimilatvaläpimitaltaan 11-senttistä kuusipikkutukkia. Loput puut myytiin Metsäliitolle.
Kaivospuun kuusipikkutukin tehdashinta on 46 euroa kuutiolta ja ison tukin 66 euroa.
Kaivospuun veloittama kaukokuljetuksen yksikköhinta esimerkiksi Suhmurasta Kaivospuun sahalle noin 12 kilometrin päähän on neljä euroa.
”Laadun on oltava priimaa, runkojen suoria, eikä poikaoksia saa olla ollenkaan. Mutta onhan hintakin korkeampi, vaikka myyjän pitääkin maksaa puiden kuljetus tehtaalle.”
Savottatöitä Kuosmaset tekivät niin pitkään kuin valoisaa aikaa riitti, eli noin 6 tuntia. Valmista puutavaraa syntyi päivässä Jouko Kuosmasen arvion mukaan viitisen kiintokuutiometriä.
Keskimäärin savottaan kuluvasta ajasta kolmasosa kuluu puunajossa. Se on pelkkä kuluerä, sanoo Jouko Kuosmanen.
Pisimmillään ajomatka oli kilometrin pituinen ja kuorman hakemiseen kului 40 minuuttia.
Kuosmaset omistavat 22 hehtaaria metsää. Siellä on riittänyt sopivia hankintahakkuukohteita veljeksille.
Hakkuut muuttuvat koneellisiksi, kun metsän uudistusikä alkaa lähestyä, ”vaikka monitoimikoneella tehtyjä hakkuita kritisoinkin”.
”Kannot jäävät liian korkeiksi ja ajourat ovat liian leveitä sekä tiheitä”, sanoo Jouko Kuosmanen.
Hankintahakkuut ovat Kuosmaselle osa pienistä puroista koostuvaa tulovirtaa. Pääosan toimeentulostaan Kuosmanen saa luontokuvaajana ja freelancetoimittajana.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
