Suomen sahat haluavat kaksinkertaistaa Kiinan viennin
"Kiinassa on havaittu, että suomalainen puu on korkealaatuista ja se soveltuu oikein hyvin sikäläisten puuseppien tarpeisiin."Suomalaiset sahat tähtäävät seuraavan kolmen vuoden aikana kasvattamaan myyntiään kansainvälisillä markkinoilla. Suomen Sahat ry ja Finpro käynnistävät Wood from Finland -kasvuohjelman lisätäkseen sahatavaran vientiä 500 000 kuutiometriä lähivuosien aikana.
Ensimmäinen vaihe tähtää vauhdittamaan erityisesti Kiinan markkinoille suuntautuvaa vientiä.
Ohjelmaan on Kiinassa rekrytoitu kaksi paikallista asiantuntijaa, jotka auttavat markkinamahdollisuuksien löytämisessä ja ensikontaktien luomisessa.Kasvuohjelman ohjelmapäällikkö Jyrki Mantere Finprosta kertoo Kiinan olevan mielekäs kohde, sillä maa on erittäin riippuvainen ulkomaisesta tuontipuusta.
"Kiina on erittäin potentiaalinen kohde, sillä se on maailman suurin huonekalujen valmistaja ja viejä. Lisäksi siellä on nyt käynnistymässä Kiinan hallituksen ohjelma, jossa keskitytään ympäristöystävällisen rakentamisen kehittämiseen", kertoo Mantere.
Mantere toteaa, että suomalaisella puutavaralla on Kiinassa hyvä maine ja sen kysyntä on kasvanut. Lisäksi Kiinan kohoava elintaso on lisännyt kiinnostusta korkealaatuisempaa tuontipuuta kohtaan.
Viime vuonna Suomi vei Kiinaan yli 400 000 kuutiometriä sahatavaraa, ja määrän on ennustettu kasvavan edelleen nopeasti.
"Kiinassa on havaittu, että suomalainen puu on korkealaatuista ja se soveltuu oikein hyvin sikäläisten puuseppien tarpeisiin. Suomalainen puu on hitaasti kasvanutta, minkä vuoksi se ei halkeile eikä vääntyile työstäessä eikä asennettuna käyttökohteessaan", kertoo Mantere.
Suomen Sahat ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori toteaa sahatavaran kysynnän Suomessa laskeneen merkittävästi parhaisiin vuosiin verrattuna. Sahatavaran tuotanto on edelleen Suomessa neljänneksen alle huippuvuosien ja selluteollisuuden uusinvestointien raaka-ainetarve edellyttää sahojen tuotannon kasvua. Niukan raaka-ainetilanteen helpottuessa uutta markkinaa on mahdollista löytää viennistä, minkä vuoksi Suomen Sahat on ollut aktiivisesti mukana ohjelman käynnistämisessä.
"Haluamme laajentaa suomalaisen sahatavaran markkinoita Kiinassa ja ymmärtää paremmin kiinalaisten asiakkaiden tarpeita. Toiminta perustuu asiakastarpeisiin, kestävän kehityksen periaatteisiin ja uusiutuviin sertifioituihin metsävaroihin", Merivuori kuvailee.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

