Metsä Group suunnittelee uutta viilupuulinjaa Punkaharjulle
Investointi lisäisi tukin kysyntää 160 000 kuutiometriä vuodessa. Uusia työpaikkoja syntyisi Punkaharjulle 35 ja alihankintaketjuun 40.
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Wood valmistaa Kerto-viilupuuta (lvl) Punkaharjun ja Lohjan tehtailla. Kuva on Lohjalta. Kuva: Kari SalonenMetsä Groupiin kuuluva Metsä Wood suunnittelee uuden Kerto-viilupuulinjan (lvl) rakentamista Punkaharjun tehtaalleen Savonlinnaan. Mahdollisen investoinnin arvo olisi noin 52 miljoonaa euroa, kertoo tiedote.
Metsä Wood neuvottelee Savonlinnan kaupungin ja tehtaan henkilöstön kanssa investoinnin edellytysten luomisesta. Lopullinen investointipäätös kapasiteetiltaan 65 000 kuutiometrin linjasta tehdään vuoden loppuun mennessä.
Mikäli investointi toteutuu suunnitellusti, linja käynnistyy vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Uuden linjan työllisyysvaikutus olisi noin 35 uutta työpaikkaa Punkaharjulle. Tämän lisäksi uusi linja lisäisi noin 40 henkilötyövuotta alihankintaketjuun.
Toteutuessaan investointi lisää järeän tukkipuun kysyntää 160 000 kuutiometriä vuodessa.
"Kerto-lvl:n kysynnän kasvua ajaa kaupungistuminen, joka luo uusia erityistarpeita rakentamisen tuotteille. Uskomme puurakentamiseen kasvuun, joka on käynnistynyt viime vuosina", kertoo Metsä Woodin toimialajohtaja Esa Kaikkonen.
Kaikkosen mukaan puurakentamisen edut ovat keveys, nopeus ja ympäristöystävällisyys.
Metsä Wood kehittää rakentamisen kumppanuuksia. Kumppanuusverkostojen kautta pyritään tarjoamaan entistä tehokkaampia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
