Lokakuussa hakattiin ennätys
Hakkuut jatkuivat vilkkaina lokakuussa. Puuta korjattiin 5,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin lokakuussa.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan syksyn puunkorjuu on pyörinyt täysillä.
Lokakuun korjuumäärä rikkoi vuodelta 2002 peräisin olevan vanhan ennätyksen noin 100 000 kuutiolla.
Yksityismetsistä hakattiin 4,7 miljoonaa kuutiometriä puuta. Hakkuumäärä oli seitsemän prosenttia edellisvuotista ja 16 prosenttia keskimääräistä suurempi.
Yksityismetsien pystykauppojen korjuusta kertyi 4,2 miljoonaa kuutiometriä puuta. Hankintapuuta vastaanotettiin 0,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli viidenneksen enemmän kuin edeltävällä kymmenvuotisjaksolla keskimäärin.
Metsäteollisuusyhtiöt ja Metsähallitus hakkasivat puuta omista metsistään saman verran kuin vuosi sitten eli 1,1 miljoonaa kuutiometriä. Keskimääräisiin hakkuisiin verrattuna määrä oli reilun kymmeneksen suurempi.
Lokakuun hakkuista oli tukkia 2,8 ja kuitupuuta 3,0 miljoonaa kuutiometriä. Tukin määrä oli lähes kymmeneksen ja kuitupuun yli viidenneksen keskimääräistä suurempi.
Tammi–lokakuussa kaupallisista hakkuista on kertynyt 46 miljoonaa kuutiota puuta. Se on lastun verran enemmän kuin viime vuonna.
Tukkia on korjattu 19,9 ja kuitupuuta 26,1 miljoonaa kuutiometriä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
