Presidenttipari metsänhoitotöissä: Sauli ja Jenni karsivat itsenäisyyden juhlametsikköä Kultarannassa
Presidentilliset tammet on istutettu vuonna 1992. Ne karsittiin nyt toisen kerran.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö karsi Kultarannan juhlametsikön tammia oksasahalla. Kuva: Matti Porre/ Presidentin kansliaKultarannassa järjestetyissä talkoissa karsittiin tiistaina läheistä tammimetsikköä, joka perustettiin Metsäkeskuksen toimesta vuonna 1992 juhlistamaan Suomen itsenäisyyden 75-vuotista taivalta.
"Puun istuttamisessa on mukana vahva usko tulevaisuuteen ja siihen, että välittää tulevaisuutta myös tuleville sukupolville", tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvaili.
Mukana talkoissa oli presidenttiparin lisäksi Metsäkeskuksen henkilökuntaa.
Metsäkeskuksen johtaja Ari Eini korosti suomalaisten juurten olevan metsässä.
"Metsät ovat suomalaisen sielunmaisema. Se on suomalaisen työpaikka, harrastus, olohuone ja temppeli."
Metsien hyödylliset terveysvaikutukset korostuvat esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävely -kampanjaa.
Johtaja Eini kertoi, että metsien terveysvaikutuksia tutkitaan entistä enemmän. Hän kiittikin hyvästä yhteistyöstä Haukiota, joka suojelee Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävely -kampanjaa.
Karsintatyö alkoi "presidentillisistä tammista", jotka ovat istuttaneet Mauno ja Tellervo Koivisto. Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi karsivat niitä viimeksi vuonna 2007.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
