Stora Enso sulkee paperikoneen Imatralla ja aloittaa 120 miljoonan euron säästöohjelman – noin 80 työpaikkaa häviämässä
“Olemme varautuneet jo vuoden ajan markkinoiden mahdolliseen heikentymiseen", toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström sanoo.
Stora Enson säästöohjelma vähentää työpaikkoja Imatralla noin 80 ja Ruotsissa Alan sekä Virossa Imaveren sahalla yhteensä 35 työpaikkaa. Toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström kertoi säästöohjelmasta perjantaina Helsingissä. Kuva: Jarkko SirkiäStora Enso aloittaa kannattavuuden turvaamisohjelman, jolla tähdätään 120 miljoonan euron vuotuisiin kustannussäästöihin, yhtiön tiedote kertoo.
Imatran paperikone 6:n sulkeminen sisältyy ohjelmaan. Alan sahalla Ruotsissa ja Imaveren sahalla Virossa aiotaan pienentää kustannuksia.
Stora Enso supistaa investointiennustetta 50 miljoonaa euroa aiemmin ilmoitettuun ennusteeseen verrattuna.
Säästöohjelma ulottuu kaikkiin divisiooniin ja konsernitoimintoihin. Yhtiö arvioi, että osa vaikutuksista näkyy jo vuoden 2019 aikana ja kokonaan vuoden 2020 loppuun mennessä.
“Olemme varautuneet jo vuoden ajan markkinoiden mahdolliseen heikentymiseen. Nykyisessä geopoliittisessa kehityksessä on merkittävä riski, että maailmankauppa supistuu huomattavasti. Markkinariskin ja kustannusten kasvun takia toimimme nyt ennakoivasti ja käynnistämme kannattavuuden turvaamisohjelmamme vahvistaaksemme kilpailukykyämme”, Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström sanoo.
Imatran tehtailla paperikone 6:n sulkemiseen liittyen aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut.
PK6 on pieni paperikone, jonka vuosikapasiteetti on 90 000 tonnia. Kone on tullut teknisen elinkaarensa päähän.
Suunniteltu sulkeminen johtaisi enintään 80 henkilötyövuoden vähentämiseen ja joidenkin tehtävien uudelleenjärjestelyihin, tiedote kertoo.
Tuotannon on suunniteltu jatkuvan kolmannen vuosineljänneksen huoltoseisokkiin asti tai vuoden 2019 loppuun asti niin, että luvatut määrät pystytään toimittamaan.
Sulkeminen aiheuttaisi arviolta neljän miljoonan euron kustannukset, jotka liittyvät alaskirjaukseen ja yhteistoimintaneuvotteluprosessin kustannuksiin.
Summa kirjattaisiin vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä.
Alan sahalla Ruotsissa ja Imaveren sahalla Virossa Stora Enso suunnittelee tehostamistoimia. Suunnitelma johtaisi 35 henkilötyövuoden vähennykseen. Yhteistoimintaneuvottelut suunnitelmiin liittyen on aloitettu.
Kaikki kannattavuuden parantamisohjelman yksityiskohtaiset suunnitelmat edellyttävät yhteistoimintaneuvotteluja työntekijöiden edustajien kanssa sekä paikallisen lainsäädännön edellyttämiä lakisääteisiä prosesseja ja hyväksymisiä.
Stora Enso ilmoitti marraskuussa 2018 pitävänsä investoinnit noin 550–600 miljoonassa eurossa vuonna 2019.
Stora Enson uusi investointiennuste vuodelle 2019 on 540–590 miljoonaa euroa. Ennustetta on supistettu noin 50 miljoonaa euroa konsernin uuden kannattavuuden turvaamisohjelman puitteissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
