Vain metsävienti kasvoi elokuussa
Suomen viennin päätoimialoista vain metsäteollisuuden vienti kasvoi elokuussa, kertoo Tullin ennakkotilasto.
Suomen tavaraviennin arvo oli elokuussa Tullin ennakkotilaston mukaan lähes neljä miljardia euroa, eli viisi prosenttia pienempi kuin viime vuoden elokuussa.
Viennin arvo oli edellisen kerran alle neljä miljardia euroa kuluvan vuoden tammikuussa. Tuonti laski elokuussa kuusi prosenttia ja oli arvoltaan jonkin verran yli 4,1 miljardia euroa. Tammi–elokuun yhteenlaskettu vienti pieneni kolme prosenttia. Yhteenlaskettu tuonti vuoden alusta laski kahdeksan prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Kauppatase kääntyi elokuussa 160 miljoonaa euroa alijäämäiseksi usean ylijäämäkuukauden jälkeen. Tammi–elokuun kauppataseen ylijäämää on kuitenkin kertynyt 240 miljoonaa euroa. Viime vuoden elokuussa kauppatase oli 209 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi–elokuun vaje oli tuolloin lähes 1,8 miljardia euroa.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
