Sahajärjestö vaatii Metsähallituksen yhtiöittämistä poikki
Metsähallituksen metsätalousliiketoiminnan yhtiöittäminen pitää palauttaa valmisteluun, vaatii itsenäisten sahojen etujärjestö Suomen Sahat ry. Sahat ovat olleet tyytyväisiä Metsähallituksen nykymalliin. Tärkeintä sahoille on Metsähallituksen puutoimitusten tasaisuuden, määrän, sujuvuuden ja toiminnan tehokkuuden varmistaminen.Suomen sahat pelkää, että valtion metsätalouden yhtiöittäminen johtaa lyhytjänteiseen toimintaan. Lakiin tulisikin kirjata osakeyhtiön pysyvä käyttöoikeus metsiin.
Järjestön mielestä on epäselvää, miten yhtiöjärjestykseen kirjataan Metsähallituksen muut velvoitteet kuin voitontavoittelu.
Kolmantena ongelmana Suomen sahat kokee, että lakiesityksessä ehdotetut johtosuhteet, vastuut ja valtuudet vaikuttavat entistä sekavammilta.
”Mikä on ministeriöiden, liikelaitoksen, liiketoimintojen, maankäyttöasioiden ja julkisten hallintotehtävien työnjako? On suuri vaara, että hallintokulttuuri yleistyy liiketoiminnan kustannuksella”, järjestö toteaa lausunnossaan.
Edelleen Suomen sahat ihmettelee muutoksen perusteeksi mainittua kilpailuneutraliteettia, kun tulevalle yhtiölle annetaan yksinoikeus liiketoimintaan valtion mailla.
Järjestö kysyy, onko metsätalous valtion mailla ehkä jatkossa tarkoitus kilpailuttaa ja varoittaa huonoista kokemuksista muissa maissa.
Lisäksi Suomen sahat epäilee, onko tulevan osakeyhtiön tase riittävän vahva.
Jos yhtiöittäminen valmistellaan uudelleen, valmistelun tavoitteena tulisi olla kustannustehokkuus ja toimivallan selkeys. Uusi toimintatapa tulisi esittää liiketoimintasuunnitelman muodossa, Suomen sahat linjaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

