Vapo vähentää kuusensahausta Lieksassa
Vapo siirtää Lieksan Kevätniemen sahan yhteen vuoroon yt-neuvottelujen päätteeksi.
Tuotannonrajoitus alkaa 10. syyskuuta ja on voimassa toistaiseksi. Tuotantohenkilöstö lomautetaan vuoroviikoin.
Vapon mukaan sahaus kannattaa heikosti koko maassa. Vapo Timberin tammi–kesäkuun tulos oli 4,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Alkuvuoden aikana sahatavaran hinta on laskenut pari prosenttia ja tukki kallistunut saman verran.
Tuotannonrajoitus koskee Kevätniemen sahaa, koska siellä tuotetaan kuusisahatavaraa. Sen markkinat ovat mäntytavaraa huonommassa tilassa, kertoo Vapo Timberin toimitusjohtaja Juha Hakala.
Yhtiön sahat Hankasalmella ja Nurmeksessa jatkavat tavalliseen tapaan kahdessa vuorossa. Nurmeksessa sahataan mäntyä ja Hankasalmella molempia havupuulajeja.
Kevätniemen sahan kannattavuutta koettelee sen sijainti Pohjois-Karjalassa. Vapon mukaan puun tarjonta alueella on kehnoa, mikä on pitänyt tukin hinnan korkealla.
Pohjois-Karjalasta on myös kilpailijoihin verrattuna pitkä matka sekä kotimaan markkinoille että vientiin.
”Raaka-aineen hinnan täytyisi joustaa lopputuotteen hintojen mukaan”, Hakala sanoo.
Tuotannonrajoituksen tarkoitus on laskea sekä tukin hintaa hankinta-alueella että kuljetuskustannuksia.
Hakalan mukaan Vapo yrittää lisäksi etsiä uusia asiakkaita, jotka olisivat valmiita maksamaan pohjoiskarjalaisesta kuusisahatavarasta.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
