Mänty- ja koivutukkileimikoilla hyvä kysyntä
Sertifiointi
kiinnostaa metsänomistajia.«
Tällä hetkellä kaikilla puutavaralajeilla on kysyntää ja erityisesti mänty- ja koivutukkivaltaiset päätehakkuuleimikot ovat halutuimpia, kertoo metsäyhtiö UPM:n Itä-Suomen hankinta-alueen johtaja Esa Korhonen.
Märkä kesä ja syksy ovat nostaneet kelirikkoleimikoiden kysyntää. Myyjien ja ostajien aktiivisuudesta huolimatta ollaan Pohjois-Karjalassa kuitenkin jäämässä alle tavanomaisten puukauppamäärien.
”Tavoitteena olisi nykyistä tasaisempi puukauppa”, toteaa Korhonen.
Korhonen ja UPM:n Pohjois-Karjalan alueen metsäasiakaspäällikkö Kimmo Laukkanen huolehtivat yhtiön Itä-Suomen tehtaiden, muiden muassa Joensuun vaneritehtaan raaka-aineen hankinnasta.
Vaneritehdas on aikanaan perustettu tarkoituksella kaskikoivikoiden äärelle. Puun käytön kasvaessa on raaka-aineen hankinta muuttunut haastavammaksi.
Koska puhtaita koivikoita on melko vähän tarjolla, kerätään tehtaan käyttämät koivutukit monelta eri leimikolta. Koivutukkeja kuljetetaan 50–150 kilometrin etäisyydeltä tehtaalle, kertoo Korhonen.
”Laatukoivu kasvaa sekametsikkönä männyn kanssa noin kymmenen prosentin osuudella”, kuvailee Laukkanen.
UPM markkinoi parhaillaan aktiivisesti metsänomistajille FSC-sertifiointia. FSC-sertifiointi on nousemassa vahvasti PEFC-sertifioinnin rinnalle.
”Sertifiointi kiinnostaa metsänomistajia. Tulevaisuuden puumarkkinoilla puun kysyntää voi parantaa FSC-sertifioinnilla”, uskovat Korhonen ja Laukkanen.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
