Puupolttoaineet säilyttivät ykköstilansa
Puupolttoaineet olivat viime vuonna Suomen merkittävin energianlähde, Tilastokeskus kertoi torstaina pikaennakkotiedoissaan. Puu ohitti öljyn ensi kertaa toissa vuonna.
Viime vuonna kivihiilen käyttö lisääntyi, mutta turpeen, öljyn ja maakaasun kulutus väheni.
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt olivat viime vuonna 5,7 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia, eli tasan samat kuin 2012.
Laskennassa on käytetty viime vuoden eläinmäärätietoja: nautojen ja sikojen määrä pieneni, siipikarjan määrä kasvoi.
Maatalous ei kuulu päästökauppaan, kuten eivät myöskään muun muassa polttoaineiden käyttö rakennusten lämmityksessä, liikenne lentoliikennettä lukuunottamatta ja jätehuolto.
Yhteensä päästökauppaan kuulumattomilla sektoreilla kasvihuonekaasupäästöt laskivat reilut 7 prosenttia.
Laskuun vaikuttivat esimerkiksi liikenteen biopolttoaineet. Myös puupolttoaineita käytettiin lämmitykseen entistä enemmän.
Päästökaupan ulkopuoliset päästöt alittivat viime vuonna EU:n asettaman velvoitteen noin 6 prosentilla.
Päästökaupan piirissä olevat päästöt taas kasvoivat lähes 7 prosenttia. Kasvua selittää osin se, että päästökaupan piiriin tuli uusia toimintoja muun muassa kemian teollisuudesta.
Tilastokeskuksen mukaan lisääntyneet hakkuut pienensivät metsätalouden ja maankäytön hiilinielua kolmanneksen.
Suuntaa-antava arvio on tehty vain hakkuiden perusteella, mukana ei siis ole muita sektoreita.
Markkinahakkuiden määrä kasvoi viime vuonna kymmenesosan.
Maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsätalouden hiilinielu oli 2013 17,6 hiilidioksiditonnia, kun 2012 vuonna se oli 25,9 tonnia.
Kokonaisuutena Suomen kasvihuonekaasujen päästöt ovat matalalla tasolla. Ne olivat jo 2012 alhaisimmalla tasolla sitten vuoden 1990. Viime vuonna laskua oli vielä hieman.
Vuonna 2012 päästöt olivat 61 miljoonaa, viime vuonna 60,6 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä.
PAULA LIESMÄKI
Markkinahakkuiden määrä kasvoi
viime vuonna
kymmenesosan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
