
Metsä Group valmistelee Kemin biotuotetehdasta täyttä häkää – pääjohtaja Hämälä: "Uusi tehdas nousee jossain vaiheessa joka tapauksessa"
Lopullinen päätös kokonaan uuden biotuotetehtaan tai nykyisen tehtaan uusimisesta pala kerrallaan tulee aikaisintaan ensi kesänä.
Metsä Groupin Kemin tehtaalla on valmisteltu jo parin kuukauden ajan tulevan biotuotetahtaan aluetta. Kuvassa näkyy puretuista rakennuksista kertynyttä metalliromua. Taustalla näkyy nykyinen sellutehdas. Kuva: Pekka FaliMetsä Group vie ponnekkaasti eteenpäin uuden 1,5 miljardin euron biotuotetehtaan rakentamista Kemiin. ”Hankkeen suunnittelu etenee aikataulussa”, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä totesi tiistaina Kemissä.
Aikaisintaan investointipäätös voitaisiin tehdä kesällä 2020, ja tehtaan rakentaminen alkaisi heti.
Huhtikuussa Metsä Group ilmoitti päätyneensä esiselvityksen pohjalta valmistelemaan uuden biotuotetehtaan rakentamista Kemiin. Vaihtoehtona oli nykyisen sellutehtaan elinkaaren pidentäminen modernisoimalla sitä osastoittain.
Mutta mitä, jos päätöstä uudesta tehtaasta jouduttaisiin lykkäämään esimerkiksi kauppasodan tai epävakaiden markkinoiden takia? ”Näillä näkymin tehdas nousee jossain vaiheessa joka tapauksessa. Jos ei nopeasti, niin sitten hitaammin vanhan tehtaan toimintaa jatkamalla”, Hämälä sanoo.
Jos investointi lykkääntyisi, jouduttaisiin nykyisellä iäkkäällä sellutehtaalla tekemään useita korjausinvestointeja. Osittainen korjaaminen olisi Hämälän mielestä kuitenkin ”tehotonta rahan käyttöä”.
Uuden biotuotetehtaan suunnitteluun kuuluu käynnissä oleva ympäristövaikutusten arviointiprosessi (yva), jonka selostus jätetään viranomaiselle syyskuun aikana.
Sen rinnalla Metsä Group valmistelee ympäristölupahakemusta, joka jätetään syksyllä. Lupapäätöstä odotetaan ensi vuoden alkupuolelle.
Muista Suomeen suunnitelluista sellutehdashankkeista pisimmällä on Boreal Bioref, joka sai kesäkuussa ympäristöluvan Kemijärven tehtaalleen. Lupaan liittyvien valitusten käsittely on vielä kesken.
Hämälä ei ota kantaa muihin hankkeisiin mutta myöntää niiden aikataulujen vaikuttavan yhtiöön ja päinvastoin.
”Katsomme sitten investointipäätöstä tehdessä onko joku muu hanke lähtenyt käyntiin, ja miten se vaikuttaa meidän puunhankintasuunnitelmiimme.”
Valmistelutyöt uutta biotuotetehdasta varten käynnistyivät tehdasalueella heinäkuussa ja jatkuvat tammikuulle.
Alueelta on jo purettu lähes 20 rakennusta, kaadettu puustoa ja kierrätetty vanhoja materiaaleja.
Hämälä muistuttaa, että myllätty maa ei ole vielä merkki lopullisesta rakentamispäätöksestä. Vahva usko uuteen biotuotetehtaaseen on kuitenkin aistittavissa.
”Työntekijät ovat motivoituneita, ja tunnelma tehtaalla on erittäin innostunut ja odottavainen”, Kemin tehtaiden johtaja Tomi Seppä kuvailee.
Kemiin suunnitteilla oleva biotuotetehdas olisi toteutuessaan pohjoisen pallonpuoliskon suurin sellutehdas. Se käyttäisi vuosittain puuta 7,6 miljoonaa kuutiota eli yli tuplasti nykyiseen tehtaaseen verrattuna.
Sellun tuotannon vuosikapasiteetti olisi 1,5 miljoonaa tonnia, kun Äänekoskella se on 1,3 miljoonaa tonnia. Myös tehtaalle varattu alue on Äänekoskea suurempi.
”Äänekoskella opitut hyvät ja huonot kokemukset huomioidaan uuden tehtaan suunnittelussa”, Metsä Fibren projektijohtaja Jari-Pekka Johansson toteaa.
Tähän mennessä paikallisten asukkaiden huolenaiheista kaksi on noussut yli muiden.
”Ensimmäinen huolenaihe on melu, sillä tehdas siirtyisi hieman lähemmäksi keskustaa”, Johansson kertoo.
”Toinen on lämpimien jäähdytysvesien vaikutus jääpeitteen paksuuteen ja talvisiin aktiviteetteihin. Keskimäärin hankkeeseen suhtautuminen on kuitenkin ollut positiivista.”
Ennen investointipäätöstä Metsä Groupin on varmistuttava puun riittävyydestä. Lisäksi on selvitettävä, miten kuljetusverkoston kestävyys taataan.
”Kemi-Ajoksen väylän syventämisestä on jo olemassa päätös. Lisäksi olemme keskustelleet Väyläviraston ja liikenneministeriön kanssa rataverkon ja alempiasteisen tieverkon peruskorjaustarpeista”, Hämälä listaa.
Puun riittävyyteen Metsä Groupilla on vankka usko. Viime vuonna Suomessa korjattiin runkopuuta ennätysmäärä, 78 miljoonaa kuutiometriä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) määrittämä suurin kestävä hakkuutaso vuosille 2014–2024 on noin 84 miljoonaa kuutiota.
”Siinä on muutaman miljoonan kuutiometrin lisäpotentiaali, joka vuosien mittaan vielä nousee puuston kasvun kiihtyessä”, Hämälä ennakoi.
Kemin biotuotetehtaan lisäksi Metsä Group kaavailee uutta mäntysahaa Raumalle sekä Ruotsin Husumin sellutehtaan uudistamista.
Hämälän mukaan valtaosa Kemin biotuotetehtaalle ja Rauman sahalle tarvittavista kuudesta miljoonasta lisäpuukuutiosta hankittaisiin Suomesta.
Kemissä käytettävän puun hankinta keskittyisi Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntiin. Myös tuontipuun käyttöä on suunniteltu.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
